Blood Bowl Liigan '96 ottelut 1-20

Tähän on kerätty kaikkien liigaotteluiden tulokset, sekä lyhyet kuvaukset tapahtumista. Kertomukset voi toimittaa kuka vain, ja toimittajan joukkue saa palkkiona asiallisesta kertomuksesta 10,000 Gc.

Death at Dawn - AGV 0-0

Gate: 66,000 fans, Casualties: 4-2

16.4. AGV matkusti Uzkulakiin kauden avausotteluun kohtaamaan kyseenalaista mainetta niittäneen D.A.D:n. Ottelun arvoa lisäsi AGV:n paikalle houkuttelema media.

Fanien pettymykseksi D.A.D:n toinen muumio, Kay Ops, oli (joukkueelle ominaiseen tapaan) hieman mokannut ja myöhästynyt muun joukkueen matkasta. Odotellessaan linja-autoa pelipaikalle sadekuuro yllätti Kay Opsin eikä hän voinut osallistua otteluun - eihän märillä käärinliinoilla voi pelata.

Siitä huolimatta D.A.D murjoi heti alussa kaksi (2) AGV:n pelaajaa ulos pelistä. Sen jälkeen potkittiin kumpaakin joukkuetta melko tasapuolisesti eikä palloa saatu suuntaan eikä toiseen. Pelin loppupuolella D.A.D:n lukumääräinen ylivoima alkoi tehdä tehtäväänsä ja toisen puoliajan lopussa AGV:n loput kuusi pelaajaa lähinnä juoksivat D.A.D:ta karkuun.

Lievistä menetyksistä huolimatta pelin ainoa pahasti loukkaantunut oli AGV:n ulkomaalaisvahvistus(?) Abdullah Shiz-Kebab. -Andy Scheisse, Chief editor, AGV


Ghostwood Goners - Underworld Vermins 1-4

Gate: 49,000 fans, Casualties: 2-0

Kevätkauden toinen avausottelu pidettiin Skavenien kotikentällä. Ottelun alussa ihmiset aloittivat agressiivisen hyökkäyksen, ja ensimmäinen maaili syntyi pian Skavenien monikätisen tähtipelaajan tiputtaessa pallon suoraan ihmisten maalialueella olleen pelaajan syliin!

Ihmisten juhlaa ei kauaa jatkunut, sillä Skavenit iskivät heti takaisin ja hetkessä tasoittivat tilanteen. Tästä hermostuneena pari Skavenia nuijittiin maahan niin voimakkaasti, että heidän niskansa murtuivat! Samaan aikaan havaittiin jotain epäselvää Skavenien pelinrakentamisessa, ja tuomarin jakaessa rangaistuksia ihmiset yrittivät uutta hyökkäystä. Mutta pelionni ei ollut ihmisten puolella, ja heidän aloittaessaan toista hyökkäystään, heidän strategiansa sekosi heti alkumetreillä ensimmäisen läpiryntäyksen epäonnistuessa onnettomasti. Skavenit tekivät nopean vastaiskun, ja laittomien huumeiden avulla tekivät toisen maalin yhdessä kierroksessa.

Toinen erä oli aluksi uskomaton sotkukasa, kun Skavenien vastaanottama pallo ei oikein päässyt liikkeelle takakentältä. Vasta puolivälissä Skavenit irroittautuivat, ja hetken päästä tilanne oli 3-1. Ihmisten viimeisen hyökkäyksen epäonnistuttua jälleen liialliseen hätäilyyn, onnistuivat Skavenit nostamaan lopulliseksi tulokseksi 4-1. -Kalle


AGV - Death at Dawn 5-0

Gate: 66,000 fans, Casualties 1-4

Edellisen pelin maalittomuudesta suivaantunut AGV vaati välittömästi revanssia, johon D.A.D oitis suostui toivoen saavansa lisää vaurioita AGV:n harventuneeseen rivistöön - niin sitä on (entinen) ihminen erehtyväinen.

Kumpikin joukkue matkusti Uzkulakista aurinkoiseen Altdorfiin AGV:n kotistadionille ja media seurasi edelleen perässä - ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua vaikka vastassa olikin vain D.A.D.

AGV aloitti ottelun - kuten odottaa saattoi - varsin railakkaasti, kun tätä ottelua varten hankittu vahvistus, Zug, löi heti lähimmän epäkuolleen retkun ulos kentältä. Samaan aikaan toisessa laidassa catcheri pääsi pallon kanssa jo lievästi mädäntyvien linjojen läpi ja kiikutti pelivälineen maaliin erehtymättömällä varmuudella.

Ensimmäisen puoliajan loppuun asti D.A.D vielä yritti sinnitellä mukana tahdissa, mutta aivan erän loppuun tehty toinen maali oli liikaa D.A.D:n luutuneelle joukkueelle; valmentajalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin turvautua kieroihin temppuihin ja epäreiluun peliin (niin kuin siinä olisi ollut mitään uutta).

Toinen puoliaika alkoi AGV:n siirtäessä johdon jo kolmeen nollaan kahdessa vuorossa, vaikka olikin potkaiseva joukkue. Tämän jälkeen D.A.D vaihtoi taktiikkaa ja siirtyi ns. 11-0-0 hyökkäys/puolustusryhmitykseen. AGV:n mielestä tämä oli kerrassaan loistava taktiikka.

Jossain vaiheessa toista puoliaikaa D.A.D turvautui perin kieroon sääntötulkintaan ja ainakin vartin sodan jälkeen oikeus voitti, AGV sai vuoron ja teki neljännen TD:nsä. Yleisökin oli selvästi AGV:n kanssa samaa mieltä, hurrasi ja huusi, ja jumala rankaisi Frank N. Steinia.

Eipä aikaakaan, kun loputkin D.A.D:n isoimmat miehet purivat nurmea ja AGV teki taas maalin. Tässä vaiheessa D.A.D:n valmentajaa jo kadutti pikkumaisuutensa aikaisemmassa kiistassa ja hän pisti luut säkkiin, päätti nuolla haavansa ja kerätä voitot kotiin.

Mutta kuinka ollakaan, fanit olivat perin pettyneitä D.A.D:n perin ponnettomaan, kerrassaan aneemiseen ja muutenkin tuloksettomaan peliin. Lopputuloksena lauma faneja vaihtoi joukkuetta, mikä ei taas voinut olla heijastumatta sponsorirahoihin. Pääsponsori nykäisi D.A.D:ltä (varsin oikeutetusti) niin sanotusti pallin alta ja veti sopimuksensa takaisin jättäen huikeat maksamattomat laskut D.A.D:n hoidettavaksi.

D.A.D poistui paikalta rahattomana ja muutenkin löytynä miehenä. Ja huolimatta D.A.D kovasta yrityksestä, he eivät saaneet aiheutettua yhtään kuollutta tai edes pahoin loukkaantunutta AGV:lle.

Pitää kuitenkin huomata, ettei Abdullah ollut pelissä. Spike Magazine ainakin huomasi - he yrittivät tarjota arvokkaimman pelaajan palkintoa Abdulle. -Andy Scheisse, Chief editor, AGV

--- Tällä kertaa ottelusta on myös toinen subjektiivinen selostus: ---

Edellisessa ottelussa kohtaamansa muodollisen vastarinnan aiheuttamassa veren hurmeessa kansan suosikki D.A.D kavi uuteen veriseen, joskin vakivaltaiseen otteluun AGV:n kanssa.

Tama lienee ainoa puolueeton ja nain ollen myoskin LUOTETTAVA kuvaus ottelun tapahtumista, Alkaa luottako televisiointeihin, alkaaka etenkaan AVG:n propagandaosaston epalitaratuurisiin kyhaelmiin, joilla ei ole minkaanlaista todellisuuspohjaa ja joita korkaintaan julkaisee AKV:n vessapaperille painettu paivalehti.

Jo pelkka huhu D.A.D:n ottelusta oli kerannyt alueelle huikeat maarat katsojia, epaselvaksi jai onko VAG:lla olleenkaan faneja ja kenen ruumiit loydettiin seuraavana aamuna roskiksesta hieman kulmista pureskeltuina VAK:n bannereihin kuristettuina.

GAV:n joukkueen vapistessa jo kentalla D.A.D tahtipelaajat tuotiin saattueessa paikalle, ruusut ja vessapaperi tayttivat ilman Tutan C'monin teipatun ruumiin ymparilla ja innokkaimmat fanit murskaantuivat ihmismassan alle yrittaessaan saada matkamuistoksi palasta D.A.D:n puolustuksen kylkiluista.(psst. pojat... nuo ruumiit... autoon ja varaosiksi.)

AVG:n yrittaessa nostaa kalmaista tunnelmaa huutelemalla pateettisia herjojaan(Painukaa takaisin maan alle senkin.. senkin.. senkin.. er..) D.A.D asettui kuuluisaan 11-0-0 hyokkays- ja puolustusmuodostelmaansa (sama se, maara ei laatu. siis veren). Kick Off... verinen polypilvi peittaa keskikentan D.A.D:n lannoittaessa kenttaa yha elavilla ruumiilla. Jollakin epailematta laittomalla keinolla VAK sai pallon hyokkaysmuodostelman taakse, mutta puolustuksella oli paljon miellyttavampaa tekemista takoessaan vastustajiaan kohti sairastupaa, etta tuon jo pahasti vammautuneen pelaajan jaanteen annettiin ryomia D.A.D:n paatyyn. Mitattomasta Touchdownista valittamatta D.A.D taydensi yhden luukatoisen luurangon tilalle toisen sen ihmeempia menetyksia kokematta... Hyvauskoisina ja urheilumielisina kuolleina eivat D.A.D:n pelaajat olisi ikina kuvitelleet joutuvansa sellaisten eparehellisyyksien, korruption ja likaisten temppujen kohteiksi mita luvassa oli.

Seuraavaksi santasi VAAK:n valmentaja uima-altaalle itkien ja valittaen keksitysta saantorikkomuksesta. Asiasta vaannettiin katta siina puolisen tuntia... (perkeleen kierros counteri... ####lauta... ###tana... ja olin oikeassa) Huolimatta Jeesusteipin suomasta edusta paatti valmentaja olla moraalisesti ylevampi antaen vuoron vastustajille(joilta valittomasti takavarikoitiin kostoksi nippu saariluita. ihan vain muistoiksi). Lisaksi tuon valmentajan naama on muistissa, tulkoon vain pimealla kadulla vastaan kaksimetrista muumiota...

Epaselvaa on yha oliko tuomari Fruit of the Doomin vai CocaineColan lahjoma, molemmat KVAKin sponsoroijia... Nelja KVACKin TDta myohemmin oli D.A.D tuhonnut vastaavasti puolet KVAACKin pelaajista sairaalakuntoon kokematta itse kuitenkaan vaurioita joista ei teipilla olisi selvitty. Mutta yleensa ylivertainen D.A.D oli yha pahasti tappiolla.

Edellisessa ottelussa kaarinliinansa kastellut Kay Ops oli teflonista innostuttuaan teraksisessa kunnossa, ghoulivahvistukset siirsivat pelia haluttuun suuntaan, peli alkoi vaajaamatta kaantya KVAAKia vastaan kunnes...

Yllattaen pelin katkaisi D.A.D:n valmentaja aitioon hyokannyt terroristiryhma joka vaati D.A.D:ta luovuttamaan. Huolimatta lahes varmasta voitosta D.A.D oli pakotettu luovuttamaan taistellakseen toisena paivana. Mutta D.A.D:n taistelu korruptiota ja Lain halveksuntaa vastaan ei viela ollut ohi...

Sponsorit pettivat kuitenkin katalasti sopimuksiaan ja hylkasivat D.A.D:n jattaen jalkeensa vain huikeat maksamattomat teippilaskut jotka hieman myohemmin ajoivatkin D.A.D:n konkurssin partaalle.

D.A.D:n etiikan jattilaiset ja moraaliset voittajat poistuivat kansan hurratessa stadionila kirjoittaen nimikirjoituksia QAACK:n jasenten lapaluihin, varastaen jalleen kerran nyrkkeilyhiihdolta lahetysaikaa urheiluruudussa. MUTTA...

Oliko terroristisku satunnainen Juudean Orkkien Vapautusrintaman Isku? Oliko D.A.D:n sponsoreita painostettu? Oliko tuomarilla salainen suhde QVAACK:n valmentajaan? MIKSI QWAACK on nimetty lentokyvyttomien ankkojen mukaan? Vastaukset jaavat kysymyksia vaille. -Teemu, D.A.D.


Underworld Vermins - AGV 1-2

Gate: 50,000 fans, Casualties: 1-3

Altdorffin stadionilla pelattiin 22.4. ensimmainen kahden ottelun sarjasta AGVn vastaan rottien joukkue. Paikalle saapui hulppeat 50 000 katsojaa, joista ikava kylla vain 14 000 Skavenia. Ehka kannustuksen puute, ehka jet lag, tai ehka vain huono tuuri vaivasi hienosti taistelleita rottia, silla hiirulaiset eivat koko pelissa paasseet oikein normaalille tasolleen.

Ensimmainen puoliaika kertoi kaiken ihmisten taktiikasta: hakataan ne sairaalaan! Onneksi hurja Rat-Ogre Headsplitter piti Skavenit pelissa ja suurin osa ensimmaisesta erasta kului Zugin (lieneeko valepukuinen trolli?) ja Mahtavan Headsplitterin hakatessa toisiaan vuoronperaan maahan. Skavenit pitivat palloa, mutta eivat hyvasta yrityksesta huolimatta onnistuneet maalinteossa.

Toiselle puoliajalle Skavenit tulivatkin sitten jo pahasti vajaalla, ja ihmiset tekivat maalin katsojien suosiollisella avustuksella (katsomosta heiteltiin mm. vaippoja ja tuttipulloja) kun vain pari minuuttia oli kulunut. Skavenit onnistuivat kuitenkin jallittamaan viela ihmiset juoksupelillaan ja tasoittivat nopeasti. Viimeisella minuutilla sitten AGV:n thrower lennatti pallon kentan paasta paahan ja monen pompun jalkeen ja yhden pallon menetyksen jalkeen ihmiset onnistuivat tekemaan voittomaalin.

Katsojille jai pelista hieman paha maku, silla valmentajien nahtiin aivan avoimesti siirtelevan suuria rahasummia keskenaan ja puhuttiinpa luovutusvoitostakin! -Otso, Underworld Vermins

--- Tällä kertaa ottelusta on myös toinen subjektiivinen selostus: ---

Aurinkoisessa Altdorfissa kotistadionillaan AGV jyräsi flunssaepidemian kourissa kamppailleen vastustajansa kasvattaen taas samalla suosiotaan.

Pelin ensimmäinen puoliaika oli maaliton, ja suurin osa siitä meni AGV:n Zugin ja Vermisien rat-ogren, Head-Splitterin, yrittäessä eliminoida toisiaan. Yrittiväthän rotatkin jossain vaiheessa maalia, mutta juuri maalilinjalla pallo yllättäen puhkesi. Jostain syystä AGV ei näyttänyt järin yllättyneeltä.

Heti toisen erän alussa AGV teki maalin hillittömän pitkällä heitolla, ja tästä innostuneina fanit kokeilivat myös heittotaitojaan kaataen yhden skavenien linjamiehistä heti aloituspotkun jälkeen.

Jossain vaiheessa skavenien rivit olivat harventuneet kuuteen pelaajaan, mutta silti he onnistuivat tasoittamaan. Lopuista miehistä ei kuitenkaan ollut vastusta AGV:n lähes ehjälle joukkueelle, ja AGV voitti lopulta ottelun melko helposti.
Andy Scheisse, Chief Editor, AGV


AGV - Underworld Vermins 1-1

Gate: 65,000 fans, Casualties: 2-4

Skavenit ja AGV kohtasivat jälleen. Tällä kertaa skavenien kotikentällä MouseTrapissa, jossa ei AGV tulla aikoihin näkemään. Onhan AGV pelannut D.A.D:takin vastaan, mutta tämä oli jo likaista peliä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli melko tavanomainen: ei maalin maalia, ja Zug hakkasi kolmannen casualtynsä kolmannessa matsissaan. Casualtyt olivat ensimmäisen puoliajan jälkeen tasan 2-2 AGV:n suureksi yllätykseksi.

Toisen puoliajalla skaveneita ei kuitenkaan ollut enää kuin seitsemän: jos he eivät olleet lääkittävinä, tuomari oli ajanut heidät ulos. Peli näytti jo varmalta, mutta sitten alkoi tapahtua.

Juuri kun AGV oli tekemässä maalia, rottien linjamies pisti AGV blitzerin puremaan nurmea, vaikka blitzerillä oli apujakin, ja Verminsit onnistuivat estämään TD:n. Kaksi AGV:n catcheria käveli salakavalasti asetettuun miinaan, ja ehtipä AGV:n linjakin saada osansa kierosta rotaksi muotoillusta dynamiittisäkistä.

Silti AGV sai tehtyä maalin, mutta ei enää pystynyt estämään skavenien tasoitusta. AGV poistui MouseTrapista asteen vajaakuntoisena ja paljon köyhempänä.
Andy Scheisse, Chief Editor, AGV

--- Tällä kertaa ottelusta on myös toinen subjektiivinen selostus: ---

Ensimmaisesta haviostaan sisuuntuneina UV paatti vaatia revanssia, nyt pelattiin rottien kotistadionilla Mousetrapissa. Skavenien valmentaja oli antanut uudet ohjeet: pelataan likaista! Tuloksena olikin selkea ainakin moraalinen voitto UV:lle. Katsojatkin uskoivat peliin ja heita saapui ennatykselliset 65 000 paikalle.

Ensimmainen era noudatteli edellisen pelin linjaa, mutta nyt skavenit panivat paremmin kampoihin ja eratauolle lahdettaessa kummankin joukkueen laakintamiehille riitti toita.

Toisen puoliajan alussa ihmiset onnistuivat pienen kompuroinnin jalkeen tekemaan juoksumaalin, ja tilanne naytti jo Skavenien kannalta uhkaavalta, varsinkin kun pelaajia oli vaivaiset 7 vastaan ihmisten 11sta! Onneksi pelaajat muistivat Torakan (Skavenien valmentaja) ohjeet ja rupesivat hakkaamaan maassamakaavia ihmisia, seurauksena mm. ihmisten blizzerin kuolema (hanet heratettiin henkiin toim. huom.). Lisaksi nerokas dynamiitilla taytetty nukke sekoitti AGVn puolustuksen taysin ja UV tasoitti helponnakoisesti Rastafa Scat-Ratin juostua koko kentan lapi. Pelin hahmo oli kuitenkin uusi Storm Vermin Jesus Brushtail, joka muussasi kaksi ihmista kuolemankieliin.

Lisaksi paatimme haastatella UVn miehistoa toisen ottelun jalkeen. Tassa heidan kommenttejaan:

-Otso, Underworld Vermins

Underworld Vermins - Warhammer 1-1

Gate: 46,000 fans, Casualties: 2-3

Tiukalla pelikiertueella olevat rotat tapasivat seuraavaksi pelätyn kääpiöveteraanijoukkue Warhammerin pohjoisella stadionilla. Peli alkoi ankaran lumisateen aikana, mikä lienee pääsyyllinen siihen, miksi niin harva kääpiöiden fani jaksoi raahata itsensä paikalle.

Peli alkoi kääpiöille tyypilliseen tapaan hyvin hitaasti, ja pallo juuttui lähes koko ensimmäiseksi eräksi keskelle pelikenttää joukkueiden kaadellessa toisiaan. Skavenit pian huomasivat, ettei monikaan rotta pysynyt pystyssä kääpiöiden tukevan rintaman edessä. Kuitenkin loppupuolella ensimmäistä erää, kääpiöt onnistuivat todella sohimaan lumessa sekoittaen heidän pelinsä, ja skavenit onnistuivat irtaantumaan ja juoksemaan pallon kanssa kohti maalialuetta. Väistämättömän maalin esti ainoastaan kalliisiin hintaan pohjoisten velholta ostettu maaginen käärö. Sivutuotteena molemmat joukkeet hakkasivat hieman pelaajia sairaalakuntoon, ja yksi kääpiö sai tuomarilta pelikiellon potkittuaan hieman liian innokkaasti yhtä kaatunutta rottaa.

Toisen erän alussa rottien hyökkäysvuorolla sää oli jo selvenny, ja auringonpaiste oli jo sulattanut kentän. Kääpiöiden joukkue aloitti nyt enää 9 pelaajalla aiemmin saatujen tappioiden ja rangaistusten takia, mutta rotat olivat yhä täyslukuisia.

Pian kick-offin jälkeen skavenit onnistuivat väsitelemään kääpiöiden harvan rivistön läpi ja tekemään ensimmäisen maalin. Tästä kimpaantuneena kääpiöt pian hakkasivat rottien tähtipelaajan Skreetin sairaalakuntoon, sekä kaatoivat rat-ogren ja pomppivat päällä. Lopuksi vielä kääpiöt tekivät väkivaltaisen rynnäkön suoraan skavenien puolustusten läpi, ja kääpiöiden takuupelaaja Tunk Swiftfoot yksin puski itsensä viimeisten rottien ohi tehden tasoittavan maalin aivan pelin viimeisillä sekunneilla. Näin peli päättyi kääpiöille jo toiseen tasapeliin, ja rotat saattoivat huomata, etteivät kääpiöt olletkaan läheskään niin vaarallisia kuin alunperin pelättiin. -Kalle, Warhammer


Death at Dawn - Underworld Vermins 0-1

Gate: 32,000 fans, Casualties: 4-2

Kääpiöiden jälkeen illan viimeisessä ottelussa 22.4. kohtasivat rotat liigan väkivaltaisimpana tunnetun ja pelätyn undead-joukkueen D.A.D. Peli alkoi undeadin käyttäessä epänormaalia 7-2-2 muodostelmaa tunnetun 11-0-0 muodostelmansa sijaan, mikä antoi aihetta epäillä undeadin pelaavan tällä kertaa ihan tarkoituksena voittaa tai saavuttaa tasapeli pelkkien casualtien lisäksi.

Peli alkoi normaalin väkivaltaisesti, ja pian rottien valmentaja huomasi joukkueensa olevan selvästi alimiehitetty. Ottelu siirtyi pian undeadien takakentälle pallon jäädessä sinne jumiin, ja samanaikaisesti sekä rat-ogre, muumiot että Frank N.Stein hakkasivat vastustajiaan sairaalakuntoon. Erän lopussa undeadit yrittivät vielä irtaantua ja tehdä epätoivoista juoksua kohti rottien maalialuetta, mutta eivät päässeet lähellekään.

Toisen erän alussa syntyi suuri mellakka, ja sen päätyttyä puolet peliajasta oli jo kulunut. Välittömästi tämän jälkeen skavenit aloittivat hyökkäyksensä, syöksyivät läpi, ja pitkän heiton avulla tekivät ensimmäisen maalin.

Undeadit huomasivat pelin olevan jo menetetyn, ja viimeisillä minuuteilla purkivat raivoaan rottien onnettomiin etulinjan peläjiin. Vihalta ei säästynyt edes rat-ogre, joka lopuksi kannettiin paareilla sairaalaan usean luurangon ja muumion hypittyä hänen päällään. -Kalle, Warhammer


Warhammer - Da Gud Boyz 2-0

Gate: 78,000 fans, Casualties: 0-2

Vastakootun Da Gud Boysin kauden avausottelu Warhammeria vastaan oli saanut katsomon lähes täyteen katsojia joista suuri osa tosin pettyi kuullessaan etta örkkien maalitehtailijaksi kaavailtu Grak-az oli rikkonut kätensa harjoituksissa ja örkeilla olisi vain 10 pelaajaa aloituksessa. Ehkä juuri tämän onnettomuuden takia Da Gud Boys ei sitten saanut maalin maalia aikaan ottelussa.

Peli alkoi vauhdikkaasti ja kääpiöiden lekurille tulikin heti töita kun eräs kääpiö sai alun kahinoissa kuolettavalta näyttäneen iskun. Pienen paikkailun jälkeen meno rauhoittui nopeasti epämääräiseksi mutapainiksi kunnes erän loppupuolella Warhammer onnistui saamaan hämäävästi koukaten 1-0 johtomaalin aikaan.

Toisessa erässä huomasi väsymyksen häiritsevan kumpaakin joukkuetta eikä meno piristynyt mitenkään missään vaiheessa. Mutapaini jatkui ilman merkkiäkään maaleista tai edes loukkaantumisista.

Kääpiöt saivan viela erän lopussa toisen maalin aikaiseksi örkkien keskittyessä aivan muuhun kuin maalien tekoon - olihan silläkin hetkellä kolme kääpiöta maassa naama mutaan hautautuneena ja jokunen muukin selällään jossain. Kun vielä Da Gud Boysin lopun rynnistys jäi täysin tuloksettomaksi kääpiöiden kaatuessa pehmeästi maahan jäi tuo 2-0 tulos voimaan.


Warhammer - AGV 2-1

Gate: 85,000 fans, Casualties: 4-0

Yksi kauden odotetuimmista kohtaamisista pelattiin auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta lähes täydessä stadionissa.

Kumpikin joukkue oli valmistautunut peliin pitkään ja hartaasti, mutta silti juuri ennen peliä kolme AGV:n luottopelaajaa. yksi thrower ja catcheria, sairastuivat flunssaan: (heitto)peli oli jo lähes menetetty.

Ensimmäisessä erässä ei tapahtunut sen ihmeempiä. Puoliajalle lähdettiin tasatilanteessa 1-1 AGV:n fanien hurratessa raivoisasti.

Toinen erä oli puolestaan Warhammerin juhlaa. AGV siirtyi heti alussa 9-0-0 muodostelmaan vain todetakseen, että kääpiöt jyräävät koko linjan. Yksi linjamieskin meinasi saada surmansa, mutta AGV:n luottolääkäri sai kuin saikin parsittua miehen kuntoon. Valitettavasti voimat eivät enää riittäneet Abdullahin pelastamiseen.

Pahasti vajaalukuisena AGV ei voinut tehdä muuta kuin väistellä kääpiöitä ja estää heitä tekemästä lisää maaleja. Kääpiöt kuitenkin voittivat ottelun melko helpohkosti, ja AGV kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

Kokonaisuudessaan ottelu oli lähes yhtä kamala, kuin AGV:n edellinen yhteenotto skavenien kanssa, paitsi että Abdullah saatiin kuopattua.
Andy Scheisse, Chief Editor, AGV


AGV - Da Gud Boyz 2-0

Gate: 46,000 fans, Casualties: 3-2

Pahasti edellisissä otteluissa hakattu AGV sai vastaansa pelätyn örkkijoukkueen, Da Gud Boyzin. Ennakkoasetelmista huolimatta AGV ei kohdannut pahempaa vastarintaa. Tähän voi tosin vaikuttaa sekin, että aivan pelin alussa AGV:n fanit ryntäsivät kentälle ja hakkasivat kaksi örkkiä sairaalaan ja toiset kaksi tajuttomaksi.

Ensimmäisessä erässä AGV harvensi örkkien rivistöä entisestään, mutta silti yksi örkkiblitzeri pääsi pallon kanssa juoksemaan AGV:n maalialueelle aivan erän lopussa. Valitettavasti ko. goblinoidi kaatui maaliviivalla, eikä maalia hyväksytty.

Toinen erä lähes yhtä mielikuvitukseton: AGV teki pari maalia ja antoi örkkien jatkaa vuoroaan, vaikka he rikkoivatkin sääntöjä. Fanit tosin taisivat olla hieman eri mieltä ja heittivätkin yhtä örkkien blockeria kivellä otsaan - onneksi örkille ei käynyt sen pahemmin.
Andy Scheisse, Chief Editor, AGV


Da Gud Boyz - AGV 1-1

Gate: 77,000 fans, Casualties: 1-0

Ihmisten ja örkkien toinen kohtaaminen sujuikin hieman rauhallisemmissa merkeissä. Tällä kertaa täysilukuinen örkkijoukkue pystyi estämään lähes kaikki AGV:n läpimenoyritykset ja onnistuipa jopa itsekin tekemään maalin.

Näin ollen puoliajalle lähdettiin tasatilanteessa 1-1. Tästä hieman huolestuneena "die Hard" pisti pojille tiukan puhuttelun, mutta silti toinen puoliaika jäi maalittomaksi. Pallo oli ison pelaajalauman keskellä, ja pelaajat tappelivat siitä, kuka sen saa. Kuitenkin vasta aivan pelin lopussa örkit saivat aikaan ensimmäisen casualtynsä.

Kaiken kaikkiaan peli oli miellyttävää taitopalloa ilman sen kummempia kierouksia. AGV kääri taas sievoiset voitot ottelustaan, mutta ei saanut edes puolia siitä, mitä örkit ottivat mukaansa. Puhuttiin jopa jotain laittomasta vedonlyönnistäkin, mutta AGV uskoo, että rahat tulivat puhtaasti mainonnalla.
Andy Scheisse, Chief Editor, AGV


Exploding Cheese Elves - Da Gud Boyz 1-0

Gate: 35,000 fans, Casualties: 0-3

Räjähtelevien Juustohaltioiden ensimmäinen ottelu tämän vuoden liigassa päättyi loistokkaaseen voittoon. Eräs örkeistä oli kuullut etukäteen räjähtelijöistä ja oli päättänyt reväyttää nivusensa. Huolimatta tästä saivat hyvikset? täyden joukkueen kentälle.

Ottelun alussa örkit saivat hiukan varastettua aloituksesta ja tästä innostuneina yllättivät niin itsensä kuin muutkin telomalla yhden haltian kuoliaaksi. Tästä huolimatta T.E.C.E onnistui riistämään pallon ja tekemään lopulta pelin ratkaisseen TouchDownin. Sankarina Witch Elf Marwolaeth Swyn'gyfaredd. Örkit myöhemmin kostivat tämän ja hän vietti loppupelin unten tutumailla.

Loppupelin aikana ei mitään mielenkiintoista tapahtunutkaan. Toisen puoliajan alussa oli pieni mellakanpoikanen mutta pian fanit keskittyivät seuraamaan ja kannustamaan idoleitaan villisti. Loppupelissä örkit vain yrittivät potkia haltioita tietäen ettei maalinteko onnistuisi kuitenkaan. Neljä örkkiä joutui jättämäään pelikentän epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Lopussa kentällä olleet kolme haltiaa vain tyytyivät varmistamaan voittonsa. Tappiosta masentuneena päätti örkki 'Kasa' että oli tullut uransa huipulle ja lopetti lupaavan kehityksensä.
-Jere, Exploding Cheese Elves


Underworld Vermins - Exploding Cheese Elves 3-0

Gate: 52,000 fans, Casualties: 0-3

Liigan uusi tulokas Juustohaltiat lähti innostuneena toiseen otteluunsa, tällä kertaa vastassa olivat Skavenit. Juustohaltiat arvelivat pääsevänsä helpolla, koska Rottien tähtipelaajan Headsplitterin tiedettiin makaavan sairaalassa käsimurskana. Ikävä kyllä, se ei Skavenien juoksupeliin vaikuttanut.

Ensimmäisellä puoliajalla UV onnistui maalaamaan kaksi kertaa, toisen Dark Elffien surkeasti epäonnistuneen hyökkäyskuvion ansiosta. Lähellä oli myös Haltioiden maali, Skavenien heittäjän mällättyä pahasti omalla alueella. Kentän laidalla seissyt tumma hahmo, ilmiselvä maagi, ratkaisi tilanteen Skaveneille. Fanien kannalta jännittävin tilanne syntyi kuitenkin, kun Skavenien kenttäpelaaja kidnapattiin suoraan kentältä!

Toisen puoliajan alussa Haltiat mokasivat hyökkäyksensä jälleen ja peli oli 3-0 ja käytännössä ratkennut. Niinpä haltiat keskittivät voimansa kostoon, ja hakkasivat Skaveneita minkä ehtivät, tuomarin linja näytti nimittäin olevan kaikki kelpaa. Kunniamaininnan ansaitsee Haltioiden Witch Elf, joka työnsi palloa pidelleen Skavenin puolesta kentästä suoraan katsomoon.
-Otso, Underworld Vermins


Warhammer - Da Gud Boyz 2-1

Gate: 80,000 fans, Casualties: 1-1

Da Gud Boysin ja Warhammerin toinen kohtaaminen pelattiin myös täysien katsomoiden edessä, paikalla taisi olla jopa piirun verran enemmän faneja kuin edellisessä ottelussa.

Peli alkoi vauhdikkaasti örkkien rynnätessä kääpiörivistön läpi ja ei aikaakaan kun eräs kääpiö sai ikävän iskun örkkiblitzerin rynniessä ohi. Kääpiöiden lekurin amputoidessa vielä vahingossa väärän raajan kuoli tuo epäonninen kääpiö kentälle ja örkkikatsomo villiintyi. Tätä tänne oli tultu katsomaan!

Örkkien mainio hyökkäys tyrehtyi kuitenkin täysin kokoon kun Grak-Az (blokkeri joka missasi kauden 2 ensimmäistä peliä) sai ikävän tällin ja alkoi taklailla ja potkia kavereitaan. Kääpiöt onnistuivatkin saamaan pallon itselleen ja tekemään maalin örkkien kuvioiden hajottua täysin. Huhuja Grak-Azin erottamisesta on liikkunut.

Toinen puoliaika alkoi örkeille jo valitettavan tutuksi käyneellä tavalla fanaattisten kääpiöfanien rynnätessä kentälle. Örkit osasivat kuitenkin suojautua tällä kertaa ja pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin. Peli pääsi käyntiin aika nopeasti mutta epävarmuus häiritsi edelleen örkkejä - kääpiöt säästyivät pahemmilta iskuilta ja tekivät toisen maalinsa varsin nopeasti.

Aivan pelin loppupuolella syntynyt örkkien kavennusmaalikaan ei riittänyt palauttamaan fanien luottamista Da Gud Boysiin, eihän yksi ruumis ottelussa riitä mihinkään varsinkaan kun peli on sellaista sekoilua kuin mitä se oli... -Tane, Da Gud Boys


Exploding Cheese Elves - Warhammer 0-5

Gate: 83,000 fans, Casualties: 0-5

Kääpiöiden ja juustohaltioiden ottelu oli saapunut seuraamaan valtava fanijoukko, mutta juustot tuottivat karvaan pettymyksen faneilleen: he olivat liiallisesta valvomisesta ja hermostuneisuudesta johtuen uskomattomassa epävireessä koko ottelun ajan. Ehkä tästä johtuen osa pelaajista ilmoitti itsensä kipeiksi jo ennen ottelun alkua, ja osa faneista siirtyi toisten joukkuiden kannattajaksi.

Tästä huolimatta juustot yrittivät urhoollisesti, mutta ottelu pian muuttui pelkäksi tappioksi kaiken epäonnistuessa. Edes keisarin laivaston värvääjien kidnappaustempaus kääpiöitä vastaan ei auttanut, ja kääpiöt onnistuivat jo ekassa erässä tekemään pari maalia ja nuijimaan useita haltioita.

Toinen erä alkoi pienellä kenttäinvaasiolla, mutta tämän jälkeen loputkin haltiat hakattiin heikkoon kuntoon, ja pahimmillaan vain kaksi juustoa oli vastaanottamassa kick-offia. Kääpiöt käyttivät tilaisuutta parhaansa mukaan hyväksi, ja tekivät kasan maaleja. Lisäksi jopas puolisenkymmentä kääpiötä oli saanut punaisen kortin erinäisistä virheistä, kuten makaavien potkimisesta tai moottorisahan käytöstä! -Kalle, Warhammer


High Soar - Exploding Cheese Elves 3-1

Gate: 37,000 Fans, Casualties: 1-2

2.5 ECE oli toipumassa Warhammeria vastaan käymänsä ottelun seurauksista, kun jo lopetetuksi luultu High Soar käveli läheisestä metsästä haltiajoukon saattelemana. Haltioiden valinen ystävällinen sananvaihto kuitenkin sai uutta puhtia ECE:n pelaajiin ja lyhyestä varoajasta huolimatta fanit eivät pettäneet joukkuettaan, ja kevätsade ei faneja ainakaan haitannut, kuten eräskin HS kannattaja kommentoi :" Sade pesee ne ikävät veritarhrat pois tuoreeltaan, tiedättehän kuinka vaikea niitä on pestä kun ne ovat päässeet kuivumaan." ECEn faneja kuitenkin huolestutti pelaamaan kykenevien pelaajien pieni määrä (9).

Alussa High Soar puolusti, ja innokkaasti juustopäät heitä alkoivatkin tuupia. Innoissaan he unohtivat täysin nostaa pallon. High Soar saikin pallon haltuunsa, ja oli juuri pääsemässä maalialueelle kun suuri nyskki ilmeistyi ja löi palloa kantaneen pelaajan maahan. Pallon poiminut ECEn pelaajakin sai nyrkistä, mutta selvisi pelkällä mustelmalla. Nyt ECEkin muisti pelin tarkoituksen ja pian pallo uhkasikin HS:n maalialuetta. Kuitenkin Onnistunut pallon kaappaus ja salamannopea syöttely takasi HS:lle maalin.

Marwolaeth Swyn'gyfaredd, ECE:n suosituin pelaaja, kuitenkin sai joukkueen moraalin jälleen korkealle raivokkaalla hyökkäyksellä jonka seurauksena äsköinen maalintekijä (Omaisten pyynnöstä nimeä ei mainita) lensi ECE:n fanien katsomoon, jossa äsköisestä maalista suuttuneet haltiat kertoivat oman mielipiteensä. HS:n lääkäri ei onnistunut pelastamaan pelaajan henkeä, jä hänen kuultiin mumisseen: "Olisivat kyllä saaneet tuoda päänkin." Kuitenkin jälleen HS pääsi ECE:n hyökkäyksestä viemään pallon välistä, ja tuomari oli jo tarttunut pilliinsä viheltäkseen erän loppumisen kun HS teki maalin. Huhut, joiden mukaan eräs HS:n fani olisi kuristanut tuomaria juuri vihelyksen estämiseksi on täyttä valhetta.

Toinen puoliaika alkoi vauhdikkaasti, kun johtoasemassaan liian itsevarma HS yllätettiin puolustavan ECE:n liikkuessa HS:n vielä katsoessa mihin pallo putoaisi. HS pelaajat eivät tästä yllättyneenä saaneet heti peliä kulkemaan vaan riitelivät ECE:n pelaajien kanssa. Yhden pelaajan lähdettyä ulos kielletystä maassamakaavien potkimisessa, viläpä onnettoman huonosta yrityksestä, peli pääsi taas normaaleille urilleen. Eli HS teki TD:n.

Kuitenkin nyt kummantkin joukkueet olivat kentällä yhtä vahvoina, kahdeksalla kenttäpelaajalla, ja ECE lähti varvaiseen ja harkittuun hyökkäykseen, joka johti viime hetkellä maaliin. Ottelu päättyi 3-1 varsin hyväsä hengessä, ja ECE:n katsomossa ollut loukkaantunut Witch Elf kommentoi :"Tällaista Blood Bowlin tulisikin olla."

Kaikkien yllätykseksi ECE lahjoitti kaikki voittorahansa kaatuneen HS pelaajan hautajaisiin. He lähettivät jopa pään. Tämä herätti paikallisissa suurta ihailua ja suuri joukko faneja päätti lähteä seuraamaan sankareitaan.
-Tommi, High Soar


da gUd b0yZ - pgrUl 2-0

Gate: 42,000 fans, Casualties: 2-1

meitsin eka ulkokomennus (SIISTIII!) matsi örrkien ja kääpiöiden välil alko ihan kivas sääs ja muutenkin mukavast kääpiöfanit heitti sellasen älyttömän kivenlohkareen suoraan yhtä örkiä päähän !

sit myöhemmin ku se örkien vahvistus orge oli saanu pallon ni yks ainoo urhea käpä kaato sen ! aika siistii oli etenkin ku sen jälkeen örkit olis varmana saanu maalin mut joku kentäle karannu koira vei pallon kääpilöille. vähän ajan päästä ku pallo meni yleisön joukkoon ne innostu pallottelemaan keskenään eikä meinannu antaa palloa peliin ollenkaa !

sit seuraava raju tilanne oli ku örkit runttas yhen käpinö maahan ja sit tosi siistist hakkas sen viel sen jälkeen sen ihan sikapahaan kuntoon mut jollain oli joku ihan ihme paperikäärö ja se käpä hyppäs ihan kunnossa takas peliin samantien ! sen jäkleen taas ku örkit oli tekees maalia kaikki käpät iski jotain pillereitä poskeen ja hetken ne ryntäili kentäl ihan uskomatonta vauhtii ja esti sen maalin.

ennen loppua siin ei sit mitään tosi siistiä käyny paitsi ö rkit irki yhelt käpält tajun kankaalle ja käpät sit kans potkas yhtä maassa maannutta örkkiä sen verran kovaa et siltäki men taju.

lopus örkit tekiki sit sikasiistin maalin yhtäkkiä se niide n orge juoksi iha yllättäen keskikentältä kulmaan missä pallo pomppi otti sen ja onnistu viel tuuppaamaan sen yhelle örkille joka sit teki maalin (VAUUUUU! !)

puoliaika kestikin sit tosi kauan. mut varmaan se oli joku ihme juoni ku heti alus käpät hakkas yhtä örkkiä aika sikapahasti se oli jo kuolemas mut örkkien välskäri onnistu pelastaan sen. sit ku käpät yritti heittää palloa mut eihän ne siin onnistunu mut örkit sai pallon ja heitti sen sille orgelle ja se sai kiinniki sen ! sit se orge tallusteli ihan kentäl toiselle laidalle jossa iso käpälauma sai kaadettua sen mut se tyyppi vaan kylmästi nous ylös otti pallon ja teki maalin (JESSSS!!)

alotuspotkus sit örkit jäi ihmetteleen omaa pahasti lyhyeks jäänyttä potkuaan. mut ei se niit sen kummemmin häirinny käpil oli pallo mut örkit vaan töni niitä nurin ja lopulta ne kaato sen pallomiehenki. sit pallo pomppii vähän joka suuntaan mut yks käpä saa noukittua sen ihan uskomattomatsi kolmen örkin nenän edest ! mut sit ne käpät taas tunaroi jotai iha ihmeelist ja taas örkit töni melkeen kaikki käpät nurin.

ihan lopus sit se orge onnistu runnomaan yhen käpän sairaal akuntoon ja onnistu viel sohaseen sitä jollain tikulla silmään ! sit örkit viel kävi kikkaileen ne heitti siin lopus pallon yhelle toiselle tyypille vaik aikaa oli niin vähä jälel et ei ne ikinä olis saanu maalia.
-bob kirjuri, Yrr'Gh


Dark Flowerpower - AGV 0-1

Gate: 74,000 fans, Casualties 1-2

Hippihaltioiden ja AGV:n toinen kohtaaminen hieman väkivaltaisempi, joskin maalittomampi kuin ensimmäinen. Lievä sade haittasikin peliä, joten se selittänee vähäiset maalit.

Tuomarit olivat tiettävästi saaneet jostain sellaisen (väärän) käsityksen, että AGV pelaisi likaista peliä. He seurasivatkin AGV:tä herkeämättä koko ottelun ajan, eikä AGV:n potkinut kertaakaan ketään maassa makaavaa haltiaraasua.

Muuten ottelu oli melko tapahtumaköyhä. Haltiat yrittivät halia AGV:n korstoja, mutta luopuivat siitä havaittuaan sen hieman liian fataaliksi, eikä AGV onnistunut oikein missään, mitä se yritti.
Andy Scheisse, Chief Editor, AGV


Takaisin liigasivuille