Blood Bowl Liigan '96 ottelut 41-60

Tähän on kerätty kaikkien liigaotteluiden tulokset, sekä lyhyet kuvaukset tapahtumista. Kertomukset voi toimittaa kuka vain, ja toimittajan joukkue saa palkkiona asiallisesta kertomuksesta 10,000 Gc.

Rabid Whiskers - Bloodknights 3-1

Gate: 64,000 fans, Casualties: 0-1

Äskettäin liigassa aloittaneen vampyyrien Bloodknights-joukkueen veri punnittiin Rabid Whiskersiä vastaan käydyssä ottelussa. Ottelu alkoikin vampyyrien kannalta varsin rattoisasti kaikkien kolmen vampyyrin imeskellessä koko ensimmäisen puoliajan fanien kauloja. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli muuten varsin tapahtumaköyhä. Erän kohokohta sattui viimeisillä sekunneilla, kun Bloodknightsit pääsivät rynnistämään RW:n maalille, mutta tuomarin pilli pysäytti hyvin menneen hyökkäyksen juuri sopivasti.

Toisessa erässä kumpikin joukkue piristyi huomattavasti. Vampyyrien johtaja oli saanut yhden verisiepon katsomosta tuekseen, ja niinpä nuo inhat verenimijät purjehtivat läpi kentän tehden ottelun ensimmäisen maalin. Tämä herätti loputkin vampyyrit, ja ensimmäistä kertaa Blood Knightsit saivat kentälle täyden miehityksen. Tämä ei kuitenkaan heitä auttanut, sillä RW:n vahvistukseksi hankittu Eskreth pääsi livahtamaan linjasta läpi, ja maaliin tasoittaen pelin.

RW:n toinen maali syntyi niin ikään Eskrethin toimesta joukkueen päästyä yllättämään hyökkäykseen ryhmittyneen BK:n salamapikahyökkäyksellään. Tästä tympääntyneinä BK:n vampyyreistä kaksi suunnisti katsomoon suorittamaan lisää veritankkausta. BK:n seuraava hyökkäys kuivuikin sitten kasaan, kun kahdeksan RW:n pelaajaa ryhmittyi linjat läpäisseen vampyyrin ympärille. Kahnauksen jälkeen pallo lensi RW:n heittäjän toimesta kentän toisessä päädyssä odotelleelle Eskrethille, joka kipaisi tekemässä ottelun loppunumeroiksi 3-1 RW:n hyväksi.
-Jermu, Rabid Whiskers


Exploding Cheese Elves - Yrr'gh 2-1

Gate: 58,000 fans, Casualties: ?-?

58.000 cheering fans have gathered under the brilliantly sunny sky for a dose of their favorite entertainment, filled with cunning strategy, clever passes and elegantly executed td's. And, of course, maiming and mutilation and hack'n'slash. And then they say ice-hockey is a violent sport.

1st half-1st kickoff. The game starts with aplomb, the elves receiving the fearsome charge of the forces of chaos who take immediate advantage of the opponents' wit-wandering (quicksnap) . The spectators are soon treated to some prime examples of foul play, with Borak flattening and mauling Drygau, which, oddly enough, incurs the judge's disapproval. The elves retaliate with jumping onto one of the chaos dwarves, who also ends up badly hurt. (Finally that thrower Gwyll something-or-other does something worth-while). However, the pointy-ears are sadly overmatched, and Yrr'gh soon ram their way through the feeble elven defenses, though the sneaky, under-handed elves do their best to promote blood & gore. A chaos warrior scores a stylish touchdown while the elves cower in a huddle on the other side of the field.

2nd kickoff sees some brilliant coaching on the elven side (about time, too). Though the Faeries don't manage to injure anyone, they are able to run circles around the dumb beastmen, and are just about to make a td, when the ball explodes.

2nd kickoff (take 2). More brilliant coaching on the elven side, which finally pays off as the witch elves contemptuously ignore the chaos "defense" and swish through with ease. Marwolaeth catches a showy long bomb from Gwyll and off-handedly scores her career's fifth td.

2nd half - 3rd kickoff. By now the game gets mired in boring tactics and practically no one gets hurt at first. One of the Witch Elves is fouled-up, with unfortunately (?) little effect; that Yrr'gh's sorry excuse for a goblin of valiantly produces his share of carnage and sends one more elf to hosp ital, badly hurt. Ain't fouling fun? In general the elves are just milling around aimlessly, and no one gets hold of the ball after the elves, with their inimitable grace and agility, fumble a throw. Sic. Finally the pointy-eared creeps manage to get the ball and somehow make it a td. Maasta se pienikin ponnistaa.

4th kickoff. At the very end of the game the weather turns from summery hot to a down-pour. The elves play it cowardly, skulking far behind the front lines and leaving only three of their comrades as fodder. As a result just 2 more elves get injured, one badly hurt and the other mortally wounded, though the skillful elven apothecary saves the poor sod's miserable life. All in all, it's no wonder that Yrr'gh managed to get 4 or 5 of its players from the field for unbecoming conduct.

This report is provided to you courtesy of the People's Glorious Revolutionary Underground Collective's reliable and well-informed news service. First-hand knowledge of the game provided by (the totally unbiased, of course) 3V and Kalle.


Rabid Whiskers - Bulldozer 2-2

Gate: 44,000 fans, Casualties: 0-13

Valmentajan päivä voi tuskin olla rankempi, kuin tuo aurinkoinen kesäpäivä, jolloin pienten urheitten rottamiesten joukkue kävi uuvuttavaan taistoon ladonoven kokoisia minotaureja vastaan. Ottelun alkumetrit sujuivat loppuun verrattuna rotilta yllättävän hyvin Erskethin onnistuessa livahtamaan Bulldozerin maaliin. Onni jatkui kun raivotautiset onnistuivat saartamaan minojen pallonkantajan ja riistämään häneltä pallon, jonka Austir Warak toimitti ripeänä poikana maaliin. Mutta sitten alkoikin varsinainen teurastus sarvipäiden kaataessa skaveneita kuin heinää.
On valittaen todettava Blood Bowlin muuttuneen alkuaikojen herrasmiespelistä nykyisen kaltaiseksi lahtaukseksi, ja ei voi kuin ihmetellä tuomarien linjaa, sillä he eivät voineet olla näkemättä kentällä tapahtuneita törkeitä taklauksia. Tosin on kiitettävä sitä ripeyttä, millä ottelun päätuomari puuttui erään maassa olleen skavenin käyttämiseen jalkarättinä.

Erätauolle mentäessä tilanne oli siis 2-0, mutta RW:n tappiot alkoivat haitat peliä varsin rankasti seitsemän pelaajan potiessa erilaisia rasitusvammoja. Niinpä ei ollut kovinkaan ihmeellistä, että BD hallitsi ottelun toista puoliaikaa tasoittaen tilanteen 2-2:n ottelun viimeisillä sekunneilla. Rabid Whiskers yritti turhaan laittaa itseään BD:n rattaisiin, sillä yhdellä pelaajalla tuo tehtävä oli miltei mahdoton. Muista olivat Bulldozerin ammattilaiset pitäneet huolen.
-Jermu, Rabid Whiskers

--- Ja sitten minotaurifanin kommentti ---

- Ah! Vihdoinkin sai nähdä sitä, mitä tässä oli odottanut jo monta päivää! Noiden sarvipäiden ei tarvinnut edes hyppiä maassa makaavien päällä, sillä hyvin koulutetut ammattilaiset saavat sääntöjenkin puitteissa kaunista jälkeä aikaan. Tästä ei kyllä muut pistä enää paremmaksi.-Bob, BB fani

-Kalle, Bulldozer


yrr'GH - da gUd b0yZ 1-1

Gate: 52,000 fans, Casualties: 3-5

edellisest ottelust juustojengiä vastaa ei ehtiny kulua pal jo mitään ku uus matsi oli taas ees meitin jengil. pomo oli hommannu uuden tyypin meiän tiimiin kettnaurin tarkki mikälie ja se vasta kova kaveri onki ! se mumis myöski jostain diilistä joidenki vapmyyrien kans mut emmä siit mitää tajunnu.

tähä otteluu. se alko meiän kannalt iha kivast örkeilt oli sairastunu 3 luottokaveria lenssuu ja yks sit viel kaatu harjotuksis enne matsia pahast eikä päässy pelii olleskaa. mut sit ku örkkien alotuspotku alko olla käsil ni sää yhtäkkiä kylmeni huomattavast kivan lämmin ja aurinkoine ilma viileni sikana sellaks tavalliseks. no örkit sit heti alus runttas meiän kettnaurin rammerin katsomoo enneku kukaan oikeen ehti tehä mitää. mut meiän tiimi kans sit runttas yhen örkin katsomoon mut ei siinä oikeen mitään saatu aikaa. sit me isketään parilt örkilt taju kankaalle kunnes meiän luottokaveri killer runnoo yhen örkin ihan sikapahaan kuntoon (JEEEE!!) ja sit heti perää se uus kova kettnauri tekee tosisikasiistinmaalin !

sit siinä alotuspotkua odotellessa sää taas lämpeni ihan ih me ilmoja pitelee ja varmaan joku meiän killerii hämäs kun se yritti runnoa yhtä örkkiä pihalle mut jäiki ite kentälle makaamaan ku seinään törmänneen. sit meiän välskäri tajus että eihä se kaveri ees hengitä ja kävi onneks pelastamas sen (huh). örkit muutenki jotenki heräs tosta ne hakkas heti siinä sit yhen petoäijän sairaalakuntoon runttas soturin katsomoo ja viel hakkas meiän kettnauri rammerilta tajun kankaalle ja ne pääski sit pahast niskan päälle.

mut onneks meiän tiimiki sai vähä jalansijaa ku aluks se ta rkki hakkas örkkitiimin orgen ihan kappaleiks mutta niiden välskäri tuli paikkaamaan sen ja sit heti perään borak potkas yhtä maassa maannutta örkkiä ihan kivasti päähän niin että silt läks taju ! mut sit ennen puoliaikaa ne sit onnistu kaatamaan borakin ja potki siltä tajun kankaalle mutta onneks se sitten virkos puoliajan aikana.

toisen puoliajan alus se örkkitiimin pomo oli keksiny jotai n ihan ihme kuvioita. heti alus ne taas runno yhden soturin katsomoon ja jotku vihaset örkkifanit sit hakkas se aika pahaan kuntoon ja heti perään yhden pedon mutta siin välis tuomari puuttu peliin ja örkit jäi ihmettelemään sitä ja niiden muute iha varma helppo maali saatiinkin sitten estettyä ku yks beastman juoksi ja runno tyylikkäästi sen örkin mil oli pallo. mut sit örkit taas puolestaan töni sen saman kaverin katsomoo ja sit perään sen tarkkikaverin kans ja siitä örkkifanit ei näköjään pitäny ollenkaan ja hakkas sen sikapahaan kuntoon ja kaikkien muiden apuun tulleiden meiän kaverien välistä ne sit sai tehtyä tasotusmaalin (BUUUUU!!!)

sit taas sää lämpeni entisestään ja örkit siirty ihan raukk amaiseen puolustus rintamaan jättäen vaan kolme kaveria eturivin hakattavaks. no mehän niitä hakattiin mutta eihän nille mitään pahempaa saatu aikaan mut örkit taas kaato yhden yksin jääneen soturin ja keräänty ihan älyttömän porukal sen ympärille ja yhes potki sen ihan sikapahaan kuntoon. sit taas ihan viimesil hetkil meiän borak potki parin kaverin kans yhden örkin kans ihan tosipahaan kuntoon ja just ku loppuvihellys soi mun veli rob yritti viel tulla mukaan potkiiin sit örkkii mutta se onneton kaatu omiin jalkoihinsa ja kaatuessaan kai iski iteltään ilmat pihalle ku jäi siihe makaamaan. heti ottelun jälkeen meiän pomo läks kassalippaan kans jutteleen jolleki ihme tyypille jolla oli sellane korkeakauluksinen paksu takki pääl vaik oli niin lämmint ku oli.
-bob kirjuri, Yrr'Gh


High Soar - Underworld Vermins 1-5

Gate: 42,000 fans, Casualties: 0-0

Mousetrapin pahamaineisella kentällä pelasivat Underworld Wermins (kotikenttäetu) High Soaria vastaan. Odotukset olivat molempien puolien faneilla kovat, ovathan molemmat joukkueet nopeisiin iskuihin kykeneviä.

Vedonlyöntisuhteessa UV johti, joskaan ei kovin paljoa. Erityisesti rottien nopeat juoksijat jotka ovat tehneet viime otteluissa useita maaleja lupasivat jälleen juosta kuin kissa hännän takana.

UV aloitti hyökkäämällä, ja tekivätkin nopean TD:n. HS vastaisku jäi kun Haltia hyppäsi maaliviivalla trampoliiniin ja lensi yleisön keskelle. yleisö heitti pallon rottien luo ja ennenkuin haltiat ehtivät tarkistaa kampauksensa rotat olivat tehneet toisen TD:nsä.

Toisen erän alussa haltiat lähtivät selvällä kostomielialalla hyökkäykseen ja likaisiakaan temppuja ei vältelty. Yksi pelaaja pääsi jäähylle, ja haltiat muistivat pelin idean, eli pallohan se täytyi viedä maalialueellle. Sen Haltiat tekivätkin, ja kavinsivat 1-2.

Kokematon joukkueemme kuitenkin väsähti tästä, ja Underworld Vermins onnistuikin tekemään vielä kolme TDtä, lähinnä suuremman liikkuvuutensa ja hyökkäysvoimansa ansiosta.

Fanien pettymykseksi kumpikaan joukkue ei sitkeästä yrityksestä huolimatta onnistunut aiheuttamaan mitään vammoja vastustajille. -Tommi, High Soar


yrr'GH - wArHAmmeR 0-1

Gate: 72,000, Casualities: 0-4

meiän tiimin ottelu pelättyi kääpiöit vastaa alko selkeesti tosi huonost. heti alus paikalla ollu kääpiöfani enemistö piti sellasta mekkalaa et ei o tosi ees. pelin alkupuolel kumpikaan ei oikeen saanu mitään aikaan paitsi sit ku käpät hakkas meiän rammer-kettnaurin ja yhen soturin.

käpät sai sitten yliotteen ja just ku yks käpä oli tekees maalia ni se tippuki ansaluukusta trampoliinille ja lens pallon kans katsomoon ! (HAHA!) no yleisöhän siitä innostu ja heitteli palloa vähän aikaa kunnes se sit karkas keskelle meiän maalialuetta mutta onneks meiän killer sai haettua pallon sieltä ennen käpiä. sit just ku me luultiin et aika oli loppumas ni se tuomari päättiki et nyt pelataan injury time ! mut onneks käpät ei kovasta yrityksestä huolimatta saanu palloa pois meiän killerilt.

no sit toisek puoliajal käpät oikeen innostu ku meil ei sitte riittäny ku 10 pelaajaa kentälle. aluks ne hakkas meitin borakilta tajun kankaalle ja sit heti perään harkki ketnaurin ihan pahaks. sen jälkee se yks käpä mil oli moottorisaha sai sen lopultaki käyntiin se oli nykiny sitä melkei koko eka erän ja koko tokan erän alun. mut tulokset näky heti se jyräs yhen pedon samantien ja sit mun veli rob kompastu taas omiin jalkoihinsa silt meni sit taju kankaalle.

täs vaihees meidän pomo oli jo aika hermostunu ku meiän pojat ei ollu saanu oikeastaan yhtään mitään aikaan ja jotain se mumis että vapaaehtoisesti se ei ainakaan pelaa tota käpäjengiä vastaan toista kertaa. mut käpät olivasta päässy alkuun ja jatkoa seuras ku ne hakkas meiän maassa maanneen uhrean killerin sairaalakuntoon ! ja heti perää sit se sahamies sahas taas yhen tyypin nii pahaan kuntoon et se ei voinu jatkaa peliä ja sen yhden käpän oli helppo juosta miltei tyhjän kentän läpi maaliin ihan ottelun viimeisillä hetkillä. tosin tuomari viel heitti sen käpän jostain syyst pihalle vaik se vaan tuuletti sit maaliaan just rajusti.

pomo ei kyl tykänny täst matsist yhtään sen verran mäkin osaan sanoa sen verran mä sitä seurasin. ja taas se läks kassalippaan kans heti ottelun jälkeen jonneki ja mä olin taas näkeväni sen saman takkiäijän lähistöllä...
bob kirjuri - Yrr'Gh


Bulldozer - High Soar 0-4

Gate: 45,000 fans, Casualties: 10-1

- Tulipas kuuma päivä näinkin rankalle urheilulajille kuin BloodBowl - ei ihme jos tällasessa helteessä ei ala väkeä latoamaan ihan lämpöhalvauksen takia. Ja sitten noi suippokorvat tuli pelaamaan pohjoisen lumisateesta. -Fredrik, BB fani

- Totta mumiset. Ja näemmä noi elffit vielä viime hetkillä hieman hio kuvioitaan, joten odotettavissa on selvästikin hienoa juoksu- ja heittelypeliä - heidän osaltaan. -Frans, BB fani

- Näemmä peli alkoi aika normaalisti, eli siellä jo kannetaan paria haltiaa paareilla ulos kentältä. Mutta näillä elfeillä on taistelutahtoa, ja ai-ai, tuolla yksi yritti potkia maassa makaavaa sonnia, ja nyt tuomari vie hänet ulos... -Fredrik

- Mutta hieman hidas alku tässä pelissä oli. Sonnien hakkaustahti on hidastanut, ja nyt nuo elfit on riistänyt pallon niiltä ja tekee ensimmäisen maalin! Ei ehkä pitäisi tosin näyttää persettä faneille, tollasesta näyttää saavan punasen kortin.-Frans

- No, tällanen helle näemmä uuvutti molemmilta yhden pelaajan, mutta Merlik velho on näemmä saanu tarpeekseen tästä helteestä ja viilensi sään. Ja taas nuo elfit vie pallon minotaureilta ja tekee maaliin! Kyllä on hieno katsottavaa tuo elffien peli. -Fredrik

- No ihan samaa ei voi sanoa sonneista. Ne hakkaa elffeja maahan jatkuvaa tahtia ja välillä toisiaankin, mutta mitään muuta ne ei saa aikaan. -Frans

- Ja ny toisen erän alussa elffien hyökkäysvuorolla tulee jo kolmas maali suippokorville, ja vain muutama lisää kannetaan sairaalaan. Ja olipa se komea valtavan kaariheiton maali! -Fredrik

- Ja taas nuo elffit riistää pallon minotaureilta - tai oikeastaan siitä maasta mihin se sonnien käsistä luiskahti - ja uskomatonta, ne tekevät vielä maalin vaikka pelaajia on enää 4 kentällä! -Frans

- Noh, sonnit näyttää entistä agressiivisimmilta, ja siellä tulee jo toinen kuolettava taklaus - ja nyt ei haltioiden lekuri kerkiä enää paikalle - tuo viimeinen pelaaja sentään pääsee pakoon. -Frederik

- Kaikenkaikkiaan ihan kelpo matsi. Elffit teki mitä odotti, eli hirveän kasan maaleja puolustuksesta välittämättä, ja minotaurit valtavan läjän sairaalauhreja. Tällaista voisi tulla katsomaan toistekin. -Frans

-Kalle, Bulldozer


yrr'GH - unDerW0rLD vErminS 0-4

Gate: 51,000 Casualities: 1-3

edellisen käpäottelun haavat ei ollu viel läheskään parantunu kun vastassa oli hurja rottalauma. lisäks paikal oli jotain ihme tyyppejä joilla oli vaikka mitä hienoi kameroit mukana ! lisäks mä kuulin että rottalaumal oli ollu jotain riitaa keskenään ja et ne oli uhkaillu lakol. tiiä siit sitte.

ite matsi alko sit skaveneiden koval potkul ja heti perään ne rynnisti meidän äijien yli ja sai napattua pallonkin kun se yks juoksi ihan uskomatonta vauhtia meidän pelaajien välistä. se äijä me saatiin kyl kuriin ihan kivasti mut sitte alko meneen huonosti. aluks rotat potki maassa olleen soturin tosi pahaan kuntoon. sit se harkkikettnauri meni kompuroimaan jonku pikkurotan häntään tai johonki ja rotat sai pallon. sit pomo otti jonku paperin esiin ja sairaan kokonen nyrkki ilmesty taivaalta ja iski sitä rottaa joka oli just saanu pallon mut se vaan hipas sitä kun se rotta sai väistettyä ! täs vaihees pomo sitten hermostu oikeen kunnolla ja mutisi tuurista jotain mitä mä en ymmärtäny. no kumminki enneku se yks rotta juoksi maaliin meiän peto potki yhden rotan sikapahaan kuntoon (JEEE!)

toi maali kai jotenki masens meiän pojat ku sen jälkee ne ei saanu yhtikäs mitään aikaa ja skavenit eka sai meiän harkkikentaurin nurin ja sit laumalla potki sen niin pahaan kuntoon et se ei voinu jatkaa peliä. kaikki muukin näytti menevän pieleen ja skavenien maalin jälkeen alotuksessa ne rotat aluks kaato borakin ja sit hakkas sit tajun pois ja se yks sikanopea rotta teki viel maalinki enneku me ehittiin tehä yhtään mitään. no sit sen jälkeen alotuksessa se rottapomo kehtti jotain uusia mahtavia kuvioita. no meiän kaverit ei oikeen saanu taaskaan mitään aikaan mutta rottalauma kaato meiän rammer kentaurin ja taas hakkas sen sit niin pahaan kuntoon et se ei voinu jatkaa.

pomo oli täs vaihees heittäny jo hanskat tiskiin se sano et näin huonoa matsia meiän pojat ei oo pelannu koskaan. mustakin peli kyl näytti meidän kannalta ihan onnettomalta. ainoo hyvä juttu koko loppuaikana oli ku rob sai potkittua siltä hirmuisolta rottaorgelta tajun kankaalle (JESSS!!) mut muuten se peli oli kyl rottajengin juhlaa.
bob kirjuri - Yrr'Gh

High Soar-Blood Knights 1-3

Gate: 48,000 fans, Casualties: 2-3

Juuri kun joukkueet olivat järjestäytymässä aloitukseen, raju lumimyrsky puhkesi, ja tempoilen tuulen ja huonon näkyvyyden estäminä haltiat eivät pystyneet tavalliseen heittelyynsä, ja lämpimällä kentällä sulava lumi teki juoksemisen erittäin vaaralliseksi, ja molemminpuoliset kompastumiset, pallonpudotukset ja epäonnistumiset huvittivat katsojia (niitä, jotka lumen seasta näkivät.)

Haltiat avasivat pelin varmalla yleisömenestystä tuovalla tempulla, eli tapolla. Vampyyrit eivät tästä juurikaan harmistuneet, kyseessä oli vain yksi orja. Pahana he sitävastoin pitivät sitä, että katsojilla oli korkeakauluksiset takit, joiden läpi oli työlästä purra. Kuitenkin edellämainitut tekijät aiheuttivat sen, että erän päättyessä oli tehty vain yksi TD, jonka teki BK.

Toisen erän alussa haltiat rynnivät maalialueelle, jonka jälkeen lumisade lakkasi yhtä äkillisesti kun se alkoikin. Nopean sohjon poistyöntämisen jälkeen peliä jatkettiin, kuitenkin pitkälti vamppyyrien ehdoilla. BK teki TD:n vastahyökkäyksestään ja saivat haltioilta riistettyä pallon ja tekivät vielä yhden TD:n.

Spike!- lehden kommentti haltioista: High Soar on viime aikoina antanut itsestään melko vaisun kuvan, eikä maaleja ole syntynyt odotusten vastaisesti. Haltioiden moraali tuntuu murtuvan helposti, ja vaikka se puoliajalla saadaankin hyvin takaisin, heillä ei ole kestävyyttä. Luulen kuitenkin, että kokemuksen karttuessa ja Mr. Soar:in mukaan alkavan korkeanpaikan leirin onnistuessa tämä joukkue voi yltää vielä vaikka mihin.


AGV - Da Gud Boyz 5-0

Gate: 82,000 fans, Casualties 6-3

Örkit ja ihmiset kohtasivat jälleen kauniin aurinkoisena päivänä. Tällä kertaa paikalle ei ollut kuitenkaan saapunut kuin kymmenisen tuhatta örkkifania. Lienivätkö loput pettyneitä örkkien edellisiin otteluihin vai eivätkö he yksinkertaisesti löytäneet stadionille.

Örkeillä oli kuitenkin hirveä henki päällä heti pelin alusta lähtien ja kuvioita hiottiin vielä kentälle mentäessäkin. Kaikki näyttikin varsin lupaavalta vielä örkkien lähtiessä hyökkäykseen, mutta kun Zug ehti reagoida, hän vammautti lähimmän örkkiblitzerin. Örkkien motivaatio alkoi kummasti laskea moisesta, ja AGV saikin riistettyä heiltä pallon ja teki pelin ensimmäisen TD:nsä.

Tämän jälkeen fanit innostuivat ja kivittivät yhden örkkiblitzerin sairaalakuntoon. Ja jälleen AGV onnistui riistämään pallon, mutta epäonninen pallonkantaja kaatui maalialueelle. Pallo pomppasi tämän seurauksena katsomoon, joka pallotteli sillä aikansa, kunnes lopulta vaivautui heittämään sen takaisin kentälle. Sieltä AGV:n tähtiheittäjä kävi hakemassa sen ja oli aivan erän lopussa tekemässä maalin, kun yhtäkkiä kaatui örkkien maalialueelle. Tiettävästi örkkejä vastaan ei ole saatu todisteita.

Edellisen erän epäonnisuudesta AGV oli kuitenkin saanut uutta potkua ja aloittikin toisen puoliajan tekemällä maalin. Tämän jälkeen pelin kuvio selvä: AGV potkaisi, riisti pallon ja teki maalin. Peli päättyi melko nopeasti AGV:n oikeutettuun 5-0 voittoon.
Andy Scheisse, Chief Editor, AGV


AGV - Da Gud Boyz 2-0

Gate: 117,000, Casualties: 6-6

Örkit ja ihmiset kohtasivat uudestaan osan pelaajista kärsiessä vielä edellisessä ottelussa saamistaan vammoista. Örkit vannoivat kostoa kun taas ihmiset odottivat samanlaista maalijuhlaa kuin mitä edellinen peli oli ollut. Fanejakin (myös örkkejä tällä kertaa) oli paikalla reilusti enemmän kuin edellisellä kerralla.

Ottelu alkoi örkkien kannalta aivan katastrofaalisesti. Tuskin oli peli alkanut kun jo ensimmäistä örkkiblitzeriä kannettiin paareilla ulos kentältä ja kun seuraavaksi Ghor da Freak runnottiin maahan erittäin ikävästi tarvittiin kentällä jo lekuria. Kuitenkaan nämä pari takaiskua eivät välttämättä olleet ihan turhia, örkit näyttivat saavan lisää taistelutahtoa ja ei aikaakaan kun edellisessä ottelussa riehunut ihmisblitzeri von Broutal sai väistyä örkkien hyökkäyksen tieltä sairaalan puolelle.

Örkkien hyvin edennyt hyökkäys hajosi seuraavaksi kokonaan kun eräs takakentällä seissyt ihminen nykäisikin yllättäen moottorisahan käyntiin ja sahasikin samantien palloa kuljettaneen örkin pahaan kuntoon. Ensimmäisenä pallolle loikki AGV:n Griff Oberwald jonka örkit kuitenkin saivat kaadettua ennen omaa maaliviivaansa. Peli keskeytyi hetkeksi ihmisten lääkärin juostessa kentälle Griffia paikkailemaan mutta jatkui sitten samaan veriseen tyyliin. Griffin kaatuessa toistamiseen sai hän ilmeisesti jonkunlaisen pienen tällin koska hän ei vähään aikaan tehnyt yhtään mitään ja sen jälkeen potkikin maassa maannutta AGV:n Zugia sen verran pahasti päähän että taas kuljetettiin pelaajaa kentän laitaan.

Vielä vähän nahistelua lisää ja suurin osa pallon ympärillä olevista pelaajista olikin örkkejä. Erä kuitenkin oli vääjäämättä loppumassa joten örkkien täytyi taas turvautua heidän surullisenkuuluisaan heittopeliin. Ja eihän siitä tullut tälläkään kertaa mitään, pallo lensi mutta ei kyllä ihan sinne minne piti. Samalla erotuomarin pilli soikin ja erä päättyi kumpaakin joukkuetta tavallaan tyydyttävään 0-0 tasatilanteeseen.

Toinen erä alkoi sitten ihmisten hyökkäyksellä. Örkki sairaalaan, pari muuta muuten vaan maahan, juoksijat örkkien hajonneen rivistön läpi maalialueelle ja heitto kentän toisesta päästä. Valitettavasti sekään heitto ei osunut kovinkaan lähelle kohdettaan ja pallo päätyi örkeille. Jonkunlaisten huumeitten vaikutuksen alaisina olleet (tai siltä se vaikutti) ihmiset rynnivät kuitenkin voimalla pallon luokse ja sahan käydessa örkkien verta ympäriinsä roiskien pomppi pallo maalialueen suuntaan josta AGV sai sen napattua ja siirtyi 1-0 johtoon.

Seuranneen aloituspotkun aikaan huomasi katsojienkin tajunneen pelin juonen heidän kivittäessään taas vaihteeksi yhtä örkkiä ja kentän laidallehan tuokin kaveri piti sitten raahata. Jo pahasti vajaalukuisena pelanneiden örkkien hyokkäys pysähtyi täysin keskikentälle mikä näytti sopivan heille vallan mainiosti, ainoa ongelma oli se yksi sahamies jota örkit eivät vaan näyttäneet saavan telottua. Hyvät yritykset kuitenkin palkitaan lopulta ja eikös tuo yksi ihminen päässyt lopulta hieman pitemmälle sairaslomalle moottorisahansa kanssa. Tässä vaiheessa pallo oli jossain välissä eksynyt örkkien kannalta kenties hieman valitettavasti taas ihmisille ja pelin ollessa loppumaisillaan tekivät nämä vielä toisen maalinsa.
Tane, Da Gud Boyz


Rabid Whiskers - High Soar 2-3

Gate: 62,000 fans, Casualties: 3-4

Rottamiesten ensimmäinen kohtaaminen haltiarodun kanssa oli vielä hyvässä muistissa, kun tällä kertaa otettiin mittaa ylväästä High Soarista. Vaikka he väittivätkin, ettei heillä ole mitään yhteyksiä Exploding Cheese Elfeihin, oli pelityyli eittämättä varsin samankaltainen - pitkiä syöttöjä ja kieroa mukilointia.
Rabid Whiskers lähti otteluun vajaalla miehityksellä, sillä joukkue ei ollut vielä ennättänyt kokonaan palautua Bulldozeria vastaan käydystä ottelusta. Kolme joukkueen viidestätoista pelaajasta, joiden joukossa oli mm. joukkueen heittäjä, olivat lääkärin määräyksestä vielä toipumisvapaalla. RW uskoi kuitenkin voittavansa, mutta toisin kävi.

Ensimmäisen erän alussa haltiat näyttelivät vielä herrasmiehiä antaen RW:n aloittaa. Ja meidän poikamme ottavat toki silloin kun tarjotaan. RW:n hyökkäyksen vahvistukseksi hankittu rat ogre Snak suorittikin ensimmäisen taklauksensa ottelun alettua varsin reippaasti teloen vastustajan linjamiehen sairastupaan hoidettavaksi. HS otti tuon vastaan leikkimielellä, täräyttäen vastaavasti hetken kuluttua yhden viiksiniekan paikkailtavaksi. Seuranneessa rytäkässä pallo päätyi HS:n Beregor Malarin haltuun, joka toimittikin sen maaliin. 1-0 High Soarille.

RW:n seuraavan hyökkäyksen aikana kentällä sattui raju onnettomuus, kun HS:n linjamies kaatui niskat taittaen RW:n Razva Hainakin rynnätessä päin häntä. Onni oli kuitenkin matkassa joukkueen apteekkarin ennättäessä ajoissa paikalle. HS:n lamaannuksen turvin pallo saatiinkin pelattua Lisht Wenjakille, joka kunnostautui ensimmäistä kertaa tekemällä maalin.
Liekö moinen vahinko ollut syynä, kun ensimmäisen erän lopussa haltijoilta kävi jalomielisyys vähiin. Tuomarin oli pakko lähettää HS:n vinosilmä rangaistusaitioon tämän hypittyä avuttoman viiksiniekan päällä.

Toinen erä oli varsin kaoottista High Soarin pysyessä niskan päällä erän alussa ja puolivälissä tekemiensä maalien turvin. Kerrottakoon, että erän kuluessa kaksi RW:n yhdeksään rottaan huvenneesta joukkueesta joutui loukkaantumisten vuoksi hoitoon, mutta faneille tiedoksi, että heidät saataneen seuraavaan peliin mennessä takaisin kentälle. HS:n kolmannen maalin jälkeen haltiat ryhmittyivät tiukkaan puolustusrintamaan maalin tuntumaan, ja oli RW:n vuoro hakea tasoitusta. HS:n pelaajat olivat varman voiton takia varmaankin jo hieman hiprakassa. Ainakin sellainen oli ilme, kun RW:n luottopelaaja Eskreth katosi savuna ilmaan häntä hamuavan puolustuksen edestä. Rotat joutuivat osoittamaan heille sormella tuon maalialueelle pallon kanssa ilmaantuneen vekkulin. Mutta samassa soikin jo tuomarin pilli peli päättymisen merkiksi. Loppulukemiksi 3-2 High Soarin hyväksi.
-Jermu, Rabid Whiskers


High Soar - Warhammer 2-2

Gate: 71,000 fans, Casualties: 1-6

-Iltaa, tässä illan selostajanne Tarion kertomassa High Soarin ja Warhammerin kohtaamisesta. Mikä loistava päivä blood bowl- ottelulle.
-Hyvää iltaa, toinen selostaja Ellahir valmiina huhujen, juorujen ja muiden mielenkiintoisten asioiden kertomiseen. Niistä puheenollen, haltiafanit kuulemani mukaan saartoivat kapakasta poistuvan Ghorakin, eli kääpiöiden päävalmentajan, ja kiristivät häneltä jonkun sopimuksen. En tiedä siitä tarkemmin.

T: -Joukkueet marssivat esiin aloitusta varten, ja yleisön kannustus on korvia huumaavaa! Lännestä kuitenkin lähestyy uhkaavia sadepilviä, toivottavasti ei ala satamaan.

T: -Warhammer hyökkää, ja ehkä kymmenen sekuntia on pelattu, kun haltioiden veri valuu.
E: -Pois kannettava pelaaja muuten parani aivan hiljattain viime loukkaantumisesta. Kaikilla ei vaan ole tuuria.
T: -Niinpä. Uhh.. Tuo sattui varmasti! Maassa makaava haltia sai nenäänsä potkun, ja taas veri virtaa!.
E: -Ja peli on vasta alkuminuuteillaan!
T: -Tuosta äänestä ei voi erehtyä... kääpiöillä on moottorisaha jälleen areenalla. Ja joku hullu siellä yrittää sahata haltioita!
E: -Aivan, eikä tuomarikaan tee mitään. No, tuskin itsekään tuon hullun luokse yrittäisin.
T: -Voi ei! Haltioiden Beregon Malar saa sahasta, ja veri lentää kaaressa!
E: -Tuolla alhaalla on vaarallista olla! Kuinkahan haltialekuri ehtii parannella?
T: -Tätä vauhtia haltioiden kuviot kyllä hajoavat ennen ottelun loppua. No, tasaisen varmasti kääpiöt tekevät Touchdownin.
E: -Saa nähdä onnistuvatko pahoin kärsineet haltiat maalinteossa.
T: -Toivon niin. Jokatapauksessa haltioiden tasoitusyritys alkaa. Ja kavennus syntyy.
E: -Uskomattoman hyvin he hallitsevat hermonsa. Useita haltioita on kannettu pois, mutta he vain pelaavat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niin ja pitänee mainita sahaajan lentäneen ulos kiellettyjen aseiden käytöstä.
T: -Ja warhammer tekee puoliajan lopulla vielä yhden maalin.
E: -Ja sen tekijä saa myös jatkaa saman tien pois kentältä. Otan selvää miksi. --(aika kuluu)--Niin, syynä oli kuulemma epäurheilijamainen käytös. No kohteliaitahan nuo kääpiöt eivät ole, mutta en minä kumminkaan olisi tuota tuomiota allekirjoittanut. Jatkamme piakkoin toisella puoliajalla. Älkää menkö minnekään.

T: -Tervetuloa toiselle puoliajalle. Haltioita on jo neljä poissa pelistä, ja kolme heistä kriittisessä tilassa.
E: -En tiedä, mitä haltioiden sairastuvalla tapahtuu, mutta kiire siella varmaan on.
T: -Mutta katsomossa tapahtuu! Tämähän on mellakka!
E: -Tappeluita näyttää olevan monta, mutta pelaajat ovat toistaiseksi turvassa. Ilmeisesti jotain on tapahtunut. Kerron kunhan tiedän lisää.
T: -Tuolla tulee kääpiöpoliisien rivistö, ja saa jonkin sortin järjestyksen aikaan.
E: -Mutta katsojia kyllä käy sääliksi kun katsoo noita pamppuja!
T: -Peli joka tapauksessa pääsee käyntiin, ja siellä on jälleen haltia verissään maassa!
E: -Sehän on Vardatur amarth! Molemmat haltioiden Lohikäärmesoturit ovat poissa pelistä! Tuo jalka on kyllä luonnottoman näköinen.
T: -Näyttäisi että haltiakatsomon luona olevilla kääpiöpoliiseilla on suuria vaikeuksia! Jokatapauksessa High Soar tekee sen! Peli on tasan 2-2!
E: -Ja kääpiöpoliisien rintama murtuu! Mellakka on jälleen poissa hallinnasta! Uhh.. en haluaisi olla tällä hetkellä katsomossa, siellä on vaarallisempaa kuin Blood Knightsien ottelun aikana!
T: -Anteeksi keskeytys, studioon hyökkäsi raivostunut kääpiöfani, ja onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Yleisö on saatu jälleen joten kuten hallintaan, mutta aikaa se vei!.
E: -Kääpiöpoliiseitakin näyttää kannettavan pois. Kuitenkin en voi kun ihailla tuota järkähtämättömyyttä ja tyyneyttä jolla väkijoukko saadaan pidettyä aisoissa.
T: -Ja nyt sitä samaa järkähtämättömyyttä saadaan nähdä myös kentällä, kun on Warhammerin hyökkäysvuoro. Peliaikaa on tosin melko vähän jäljellä.
E: -Mitä tapahtuu? Kentällä on pienikokoinen myrsky riehumassa! Eihän tuonne näe ollenkaan! Odottakaa- nyt se häviää yhtä nopeasti kuin tulikin.
T: -Mutta kääpiöiden hyökkäys ei edennyt tuona aikana. Ja tuomari viheltää ottelun päättyneeksi.
E: -Tämänlaisia otteluita ei usein näe. Lähden tästä ottamaan selvää mitä kuuluu haltioiden sairastuvalle.

E: -Skandaali! Haltioiden lääkäri ei ollut lainkaan sairastuvalla, vaan tekemässä eläinkokeita uuden verenkestävän meikkivoiteen kehittelemiseksi! Fanit ovat raivoissaan! Moni eläinystävä jättää joukkueen kannatuksen.
T: -Päätämme lähetyksen hiljaiseen hetkeen kaatuneiden haltiapelaajien muistolle. Hyvää jatkoa studiosta toivottaa Tarion.

-Tommi, High Soar


The Exploding Cheese Elves - Ghostwood Goners 4-0

Gate: 57,000 fans, Casualties: 3-1

Ottelu alkoi komeasti uuvuttavassa helteessä kun TECEn Witch Elf Marwolaeth Swyn'gyfaredd liitettiin BloodBowlin Hall of Fameen. Ottelu alkaa haltioiden potkulla ja äsken vielä niin uuvuttava ilma vaihtuu rankkasateeksi tehden pallon liukkaaksi. Ihmiset saavat pallon mutta eipä aikaakaan kun nimityksestään energiaa saanut Marwolaeth riistää näiltä pallon. Hänen edetessäään kohti varmaa TD:ia onnistuu kuitenkin GGn pelaaja tipauttamaan kuoret juuri syömästään banaanista hänen alleen ja aiheuttaa hänen kaatumisensa.

Seuraavaksi ihmiset taklaavat kovasti haltioiden heittäjäää Gwylliä joka on hetken kuoleman kielissä mutta onneksi apteekkari ehtii apuun. Tämän jälkeen TECEn toinen Witch Elf Gwiddon Tymhestloedd ottaa pallon a juoksee TDn.

Ihmiset onnistuvat ennen seuraavaa kick-offia myrkyttää haltioiden Hart-Sportit ja tämän seurauksena onki suurin osa haltioista maassa kun pallo lähtee ilmaan.hmiset eivät kuitenkaan onnistu käyttämään tilannetta hyväkseen ja näin tauolle mennään numeroissa 1-0.

Toinen puoliaika alkaa ihmisten loistavalla valmennuksella. He potkaisevat pallon ja eipä aikaakaan kuin Marwolaeth juoksee räjähtelijöiden toisen TDn, eipä auttanut taktikointi ihmisiä. Tämän jälkeen sää muuttuu hienoksi ja haltioiden ei enää tarvitse kiroilla pallon liukkautta. Potkun jälkeen Marwolaeth jatkaa reipasta huviaan eli ihmisten tönimistä katsomoon. Tällä kertaa katsojatkin osallistuvat hupiin ja murtavat polisen kallon. Pian TECEn linjamies Gwyar Gwrach teloo GGn ogrea joka saa lievän aivotäräyksen ja jättää kentän. Muutenkin haltiat hiukan tönivät ihmisiä joiden Knocked Out-boksi alkaa täyttyä. Ja haltijoiden blitzeri Aerta Marchogwr juoksee TDn!

Haltioiden täydellinen puolustus on vastassa jo huvenneita ihmisiä jotka pian yllätetään ja joilta taas viedään pallo. Marwolaeth tönäisee taas yhden ihmisen katsomoon joka jättää leikin sikseen. Muutenkin ihmisten taju lähtee kankaalle haltioiden käsittelyssä. Ja heittopelin jälkeen on haltiablitzeri Camlyryau Mellennun helppo tehdä TD kun enää yksi ihminen on kentällä.

Taas ihmisiä on vastassa haltioiden täydellinen puolustus. Aika moni on ihmisistä jo tullut tajuihinsa mutta aika alkaa loppua. Pientä nahistelua keskikentällä on ainoa mitä enää ehtii pelissä tapahtua. Pelin jälkeen havaitaan Ghostwood Gonersin häipyneen paikalta pelin kassatulot mukanaan mutta se ei tässä vaiheessa TECEtä harmita, onhan takana ehkä kauden paras ottelu. Myös fanit ovat huomanneet tämän ja TECEn kannatus on huipussaan.
- Jere, Exploding Cheese Elves


High Soar - Da Gud Boyz 3-2

Gate: 47,000 fans, Casualties: 0-2

-Tervetuloa seuraamme, tässä Tarion, illan pääselostaja.
-kuten myös Ellahir, apuselostajanne juorujen, huhujen ja muiden vastaavien mielenkiintoisten seikkojen erikoistuntija.

-Haltioiden metsikössa, kauniissa keväisessä Lorienissa on tunnelma huipussaan. Metsähaltioiden serkut, suurhaltiat, edustajinaan High Soar, ja rakkaat viholliset, örkit, joita edusti Da Gud Boyz, kohtasivat ottelussa joka ei yksinkertaisesti voi jättää kylmäksi!
-Aivan, Tarion, ja jos saan kommentoida, kertoisin vain, että metsän puusto kärsii suuria vahinkoja örkkifanien leirin ympärillä ja muutama innokkain kirveenheiluttaja pääseekin haltiaputkaan, mutta tähän on haltioiden bloodbowl-areenojen ympäristössä jo totuttu.

T: -Mielenkiintoisen illasta tekee se, että molemmista joukkueista on kaksi pelaajaa sairaana, ja täten örkit tuskin pystyvät rakentamaan pitävää puolustusta. Toisaalta mikäli haltiat kärsivät tappioita ei heilläkään ole varapelaajia laittaa kentälle.
E: -Kuulin myös, että örkkien lekuri on antanut kahdelle pelaajista pelikiellon, ja syynä on kuulemma ankara heinänuha.

T: -Ja pilli soi! Örkkien hyokkäys on lähtemässä käyntiin ja mitä tuolla tapahtuukaan?
E: -Haltiapoliisit juoksevat kentälle, ja heitä onkin paljon! (muminaa) lasken ainakin 14 haltiapoliisia, jotka hivuttavat örkkien ogrevahvistusta pois areenalta! Tästä täytyykin ottaa selvää erätauolla.
T: -Peli kumminkin jatkuu ja örkkien hyökkäys ei äsköisestä näytä kärsivän. Haltiat kuitenkin yrittävät parhaansa, ja käyttävät koviakin otteita!.
E: -Aivan niin, tuomari näyttää haltialle punaista korttia maassa makaavan potkimisesta!
T: -Örkit näemmä lyövät myöskin, ja vaikka haltioilla näyttäisi olevan enemmän yritystä, örkit ovat tehokkaampia. Haltiaa nimittäin juuri kannetaan pois kentältä. En näe verta, joten voin olettaa ettei mitään pahempaa sattunut. Ja siinä se on, ottelun avausmaali, ja haltiat ryhmittyvät hyökkäykseen yhden maalin tappioasemasta. Potku osuu kentän keskiosaan ja pallo heitetään HS:n veteraani leijonasoturille, joka USKOMATTOMAN hypyn jälkeen juoksee salamannopean maalin!
E: -Tuo hyppy oli Rakarthin kehittelemä loitsu, ja voin vain onnitella tätä Blood Bowlin eteen paljon tehnyttä velhoa.
T: -Pallo lentää jälleen örkkien kentän etusivustaan Hallacamin potkaisemana ja örkkien pelaaja, jonka piti ottaa pallo haltuunsa mokaa! Pallo on haltioiden käsissä! Ja jälleen haltioiden edustaja suorittaa maalitanssin. Metsä raikaa haltiafanien laulusta ja huudoista!.
T: -Loppu puoliajasta onkin sitten maaliton. Ellahir lähti selvittämään miksi Ogre haettiin pois kentältä.

E: -Tervetuloa toiselle puoliajalle. Sain selville, että ogrevahvistus on VIP- tyrmässä ja hänelle on määrätty 50 tuhannen sakot haltioiden pyhän lehvikön häpäisemisestä ulosteillaan ennen peliä.
T: -Haltioiden hyökkäys lähtee jälleen ja voi ei! Pallonkantaja kaadetaan ja örkit saavat sen haltuunsa! Vähän ajan päästä örkkifanien joukko korisee innosta kun örkkien tasoitus tehdään näyttävän vastahyökkäyksen jälkeen.
E: -En voi kommentoida tuota mitenkään, tämä on Bloodbowlia eikä tuossa ollut edes käytetty sääntöjenvastaista peliä.
T: -Haltioiden toinen hyökkäys pääsee käyntiin, ja voin vain tuota syöttelyä ja väistelyä katsoessa todeta, että Haltiajoukkue on vihdoin päässyt kauden alkukankeudesta ohi ja tekee sitä mitä heiltä odotamme, Ja kolmas maalaus haltioilta pelissä on tosiasia!
E: -Niin, Tarion, joukkueiden viime peleissään kärsimistä tappioista huolimatta molemmat joukkueet pystyvät hyviin suorituksiin.
T: -Örkkien vastahyökkäys on käynnissä, ja toista haltiaa kannetaan paareilla sairashuoneelle. Maalia ei kumminkaan synny, ja pillin vihellys lopettaa pelin, tilanne siis 3-2, haltioiden voitto!

E: -Olen haltiajoukkueen lämpiössä jälkitunnelmissa ja täällä on juhlatunnelma korkeimmillaan! Tuolla sivustassa näkyy Vardatur Amarth, joka joutui sivustakatsojana seuraamaan ottelua. Päivää, saisinko kommentin pelistä?
VA: -Hienoa peliä, tosin huomasin taklauspelissä hienoisia puutteita, mutta sille ei voi mitään, lähtöasetelmat eivät juuri ollet parhaat mahdolliset. Sama tietysti koskee myös örkkien joukkuetta.
E: -Kuinka polvi jaksaa?
VA: -En tiedä vielä, tarkoitus on koittaa harjoituttaa sitä ylihuomenna, mutta ei se kovin hyvältäkään tunnu.
E: -Kiitos. Ja nyt örkkien lämpiöön.
T: -Tuota, valitettavasti emme saa kommentteja örkeiltä. Toivotamme High Soarille hyvää jatkoa ja samoin myös teille, hyvät katsojat. Lähden tästä sairashuoneelle katsomaan Ellahirin kuntoa.

-Tommi, High Soar


Underworld Vermins - Bloodknights 5-2

Gate 101,000 fans, Casualties: 4-2

Underworld Verminsien ja Bloodknightsie ottelu alkoi hienossa säässä loputomalla kolikon heittelyllä. Tuomari ei saapunutkaan paikalle ja sijaisen vieressä seisoskeli tuimana molempien joukkueiden faneja. Vampyyrit aloittavat ja etenevät kohti skaveneiden maalia. Skreet yrittää tuttua hyppimistek- niikkaansa mutta kaatuu. Tämän jälkeen ihmisorjajuoksija juoksee nopeasti TDn.

Seuraavassa kick-offissa loistavaa valmennusta skaveneille. Headsplitter murjoo yhden orjan huonoon kuntoon ja rottien Dirty Player hyppi toisen päällä samoin seurauksin. Vampyyrit sisuntuvat tästä mutta eivät voi estää Moses Frictionia juoksemasta salama-TDia.

Taas muutama vampyyri veritankkauksella. Skavenit potkaisevat todella kehnon potkun mutta vampyyrit eivät siitä huolimatta saa palloa ylös. Headsplitter sentään tyrmätään vähäksi aikaa.skavenit ryöstävät pallon ja Judas Horny juoksee TDn. Ottelusta näyttää tulevan melkoinen maalijuhla sillä vajaa puolet on pelattu ensimääisestä puoliajasta.

Vain kaksi vampyyriä tankkaamassa. Näyttää siltä että heitä olisi täysi kentällinen vihdoinkin. Mutta katsomo päättää ryhtyä mellakoimaan. Se siitä puoliajasta. Katsomosta tosin ehtii vielä astua kentälle oikein lahjakkaan näköinen vampyyri.

Toinen puoliaika. Kolme vampyyriä katsomossa. Taas kerran loistavaa valmennusta skaveneilta, UVn valmennus on nyt vedossa. Moses Friction yrittää taas salama- TDia mutta kaatuu maalialueelle. Skavenit tönivät vampyyrilordin katsomoon joka tyrmää hänet. Headsplitter noukkii pallon maasta ja tekee uransa ensimmäisen TDn. Vampyyrit käyttävät magic spongea ja saavat loukkantuneet takaisin peliin.

Seuraavaksi onkin ainoastaan uusi vampyyri imeskelemässä, kaikki 6 muuta kentällä. Skaveneiden Rat Ogre ottaa vähän ennakkoaja kaatuu vampyyrien taklaukseen. Vampyyrit etenevät kohti maalia ja näyttää olevan taas hommia Skreetille. Skreet pomppii ja kaatuu taas. Tällä kertaa hän jopa pökertyy hetkeksi. Orjajuoksija kurottaa vampyyrien toisen TDn.

Tuomari todetaaan taas hävinneeksi ja uuden vierssä seisoskelle uhkaavan näköisinä lauma rottafaneja. Skavenit telovat vähän vampyyrejä ja jopa hyppivät lordin päällä.Judas Horny nappaa pallon ja juoksee tilanteeksi jo 4-2.

Tästä raivostuneena ryntäävät vampyyrifanit kentälle ja telovat kolmea rottaa. Yksi tyrmätään hetkeksi mutta muuta vakavaa he eivät saa aikaan.Tällä kertaa loistavaa valmennusta vampyyreiltä.Vuoron aluksi vampyyri seivästää itsensä Jesus Brushtailin kynsiin ja heittää henkensä mutta paranee pian. Rottien Dirty Player on taas omimmillaan kun pääsee hyppimään muiden päällä, tuloksena haavoittunut orja. Rastafa Scat-Rat huitoo vampyyriä nyrkkiraudoilla ja juoksee loppunumeroiksi 5-2. Vampyyrit saavat vielä viimeisen mahdollisuuden ja he lähtevätkin nopeasti liikkeelle. Mutta aikaa loppuu eikä sitä auta sekään että kuusi vampyyriä oli katsomossa jo lopettaneet pelin ja siirtyneet viihteen puolelle.
Jere, The Exploding Cheese Elves


Takaisin liigasivuille