Rooma 2001    


Jälleen spagettimaassa

Sunnuntai 1.7

Koska ollaan lentämässä niinkin lähelle kuin Etelä-Eurooppaan, niin aikaisin ei tarvitse nousta ja matka on (ajallisesti lyhyt). Ja kaupasta saa virheettömiä tuotteita ja ravintolaista tarpeeksi lihaa. Nousu viiden maissa aamuyöstä ja taksiin.

Jälleen Lufthansan siivin Saksan kautta Italiaan, ja jälleen ei voi kun todeta Airbusin oleva minulle sopimaton liikkumaväline, varsinkin kun on nuha. Edes hassusti suomea puhuva stuartti ei pelasta matkaa, sillä laskeutuessa joku piilottaa jälleen päähäni ruuvipenkin ja kiristää sitä.

Onneksi välilasku Frankfurtissa on vain tunti ja risat, joten (paikallista aikaa) ennen puoltapäivää on jo Rooman lentokentällä. Matkalaukkuja tosin saakin sitten odottaa melkein tunnin. Päälle kun vielä taksikuski, joka ei meinaa löytää hotellia (ne eivät koskaan löydä) ja turvallista 100 km/h ajamista kolmenkympin alueella.

Hotellilla on sentään tällä kertaa huone varattu (toisin kuin viime kerralla) ja pääsee eroon hikisistä matkavaatteista. Itse hotelli sitten onkin keskellä ei-mitään (tai oikeastaan keskellä lähiötä miljoonahuviloineen) - taksi Roomaan maksaisi noin 200mk yhteen suuntaan ja rantaankin on 10km matka, joten tutustumaan hotellin uima-altaan lämpimään veteen.

Hotel Aris Garden Keskellä lähiötä Hotellin uima-allas (ja Kallen varpaat) Väkeä altaalla

Muutaman tunnin lojumisen ja altaassa uiskentelun jälkeen menee aurinko pilveen ja siirryn ensin huoneeseen pariksi tunniksi (lähes) nukkumaan ja sen jälkeen etsimään illallista. Illallisen löytää kulman takaa samasta ravintolasta kuin pari kuukautta sitten, joskin tällä kertaa tilan varmaa tavaraa ettei löydä pitsastaan herneitä. Joku kerta vielä minulla on natiivi oppaana, tai osaan tarpeeksi italiaa...

Maanantai 2.7

Töihin käsiksi. Andrea poimii minut hotellilta ja siirrymme "bunkkerin" tiloihin testailemaan, säätämään, puukottamaan ja dokumentoimaan. Lounasaikaan tutustuu paikalliseen työpaikkaruokalaan ja iltapäivän jatkaa töitä.

Telekom Italia Sisäpiha Lisää sisäpihaa Takapiha

Työpäivä on pitkä ja rasittava. Poislähtiessä Andrea vielä näyttää pari ravintolaa lähellä hotellia, ja käytyäni hotellilla suihkussa eksyn niistä toiseen, jossa testaan samaa ruokaa kuin edellisessä - pitsaa tulisella salamilla ja jälkiruoaksi tiramisua.

Tiistai 3.7

Uusi työpäivä, joka ei paljoa eroa edellisestä, ainakaan ulkopuolisen silmin. Meillä oli aiemmin puhetta tänään uima-altaalle keskellä päivää menosta, mutta se sitten jää väliin kun kiirettä pitää.

Illalla sitten palaan hotellin vieressä olevaan ravintolaan, joskin tällä kertaa testaan satunnaista listalta löytyvää ja saan sienistä pastaa ja herkullisen italialaisen näkemyksen pitakebabista.

Keskiviikko 4.7

Tänään sitten kerkiämmekin uima-altaalle kesken päivää - Andrea kuulemma useinkin pitää lounastauon uima-altaalla. Paikallinen uimala on täynnä ruskettuneita nuoria, ja erotun joukosta kuin kenialainen skinien vuosikokouksessa. Mutta vesi on lämmintä (muttei liian) ja osaan olla polttamasta itseäni.

Italialaisia misuja bunkkerin luona Toimisto sisältä Yleinen uimala ja Andrea Uimala

Iltapäivällä työt jatkuvat aina yhdeksään asti. Alkunperin suunniteltu excu Rooman yöelämän pariin ei toteudukaan, kun Giuseppi ei saa SO:ltaan lupaa, joten lähdemme Andrean kanssa illalliselle hänen valitsemaan paikalliseen ravintolaan, jossa saa vallan herkullista simpukkapastaa ja mielenkiintoista miekkakalaa. Ja tietysti tiramisua.

Torstai 5.7

Viimeinen työpäivä. Aamulla kamat kasaan ja pois hotellista - missä vaiheessa selviää, ettei huonetta ollutkaan maksettu vaan piti vinguttaa omaa visaa. Jälkilaskutus on aina niin kätevää. Aamupäivä sitten sujuu normaaliin melko kiireiseen tapaan, ja puoleltapäivin onkin sitten aika siirtyä lentokentälle ja koneeseen kohti Helsinkiä.

Välilaskua Müncheniin ei toki sovi unohtaa, varsinkaan sen mukavan 5 tunnin keston takia. Onneksi loungessa on sohvia ja kaupasta saa Prachettin (joka oli aika huono ostos, mutta kaikkea sitä epätoivoisena tekee). Myöhään illalla pääsee sitten koneeseen kohti Helsinkiä, ja ennen puoltayötä on jälleen kotona.

Münchenin lähimaastoa Saksa ilmasta Saksa ilmasta Helsinki


Kallen kotisivu - Löpinäsivu - Last modified 13.08.2004