Cervinia, Italia, 5.4.2003


Breuilin keskusaukiolla ja läheisessä kahvilassa. Kohta on kello 12 ja iltapäivälippuja alkaa saada.


Piccolo Cervinio (Zermattin kesälaskettelualueen ylähuippu), näkymä kesälaskettelualueesta ja yleistä maisemaa.


Vähän jyrkkyyttä hissin alta, turhan kovaa vain oli.


Äijät hississä ja sitten crossiradalla. Crossirata alkoi olla jo ihan mukavaa sohjoa.


Pari hyppyä. Joku päivä onnistuu sekä kuva että hyppy, tällä kertaa ne epäonnistuneet hypyt eikä kuvat.


Toisena päivänä sitten tuuli ja paljon, ei edes päässyt huipulle ja Sveitsin valloitus jäi haaveeksi. Matterhornilta nousi komeita lumipölypilviä ja italialaiset laskivat kilpaa säästä välittämättä.


Rinnebaarillakin tuuli. Kenny-look oli suosittu.


Rinteet olivat jäässä, mutta alemmaksi kun laski tai kun päivä eteni muuttuivat pehmeiksi ja pääsi hyvin kanttaamaan.


Kylässä ostoskeskuksen laidalla. Kauheaa roskaamista kyllä väki harrastaa ja ketään ei tunnu kiinnostavan.


Sohjorinteessä temppuilua ja ankaraa kanttaamista.


Poislähdön aika. Paikalliset heinänpolttajat sitten olivat saaneet vuoren kyljen palamaan oikein urakalla, monta sammutushelikopteria kaarteli laaksossa.


Ja vielä joku tönö autostradan varrelta.

Kallen snoukkalöpinät