Blood Bowl Liigan '96 ottelut 61-

Tähän on kerätty kaikkien liigaotteluiden tulokset, sekä lyhyet kuvaukset tapahtumista. Kertomukset voi toimittaa kuka vain, ja toimittajan joukkue saa palkkiona asiallisesta kertomuksesta 10,000 Gc.

Rabid Whiskers - Bloodknights 5-2

Gate: 70,000 fans, Casualties: 2-1

Sarjan häntäpään ottelu Rabid Whiskers vastaan Bloodknights oli kotijoukkueen kannalta erittäin onnistunut. Paikalle oli saapunut viileästä säästä huolimatta ennätyksellinen 70,000 yleisö, tosin naapurilehden toimittaja väitti suurimman osan kuuluneen BK:n kannattajiin. Mediakin oli ajan tasalla lähettäessään koosteen ottelusta myöhäisillan BB-paketissa. Kiitokset sinne studioon.

Vampyyrit aloittivat ensimmäisen erän varmasti ryhmittyen kentän vasempaan laitaan hyökkäysmuodostelmaan. Joukkueella oli ottelun tässä vaiheessa kentällä vielä täysi miehitys, ja kuuden vampyyrin onnistuikin avata sulavalla käytöksellään tie Helmut Zonkerille, joka tekikin tilanteesta maalin. Viime kohtaamisen jälkeen rottien valmennusporras oli kuumeisesti yrittänyt keksiä vastalääkettä tätä vampyyrien hurmaavaa katsetta vastaan, mutta kun ainoa konsti olisi ollut silmien peittäminen, päätettiin jatkaa entiseen tapaan.

RW:n onneksi heidän vastahyökkäyksensä tuotti varsin pian tulosta, joukkueen tähden Eskrethin tehdessä kuudennen maalinsa. Joukkueen iloa hillitsi hieman Anakin loukkaantuminen, mikä jäi kuitenkin onnekkaasti RW:n ainoaksi tässä ottelussa.
Vampyyrien toinen hyökkäys kutistui omaan mahdottomuuteensa, sillä kaikki joukkueen vampyyreistä johtajaa lukuunottamatta jäivät pillin soidessa vielä katsomon puolelle harjoittamaan nestetankkausta. Vampyyrien valmentaja torui miehiään isälliseen sävyyn: "...erätauko ei ole alkanut vielä...", mutta sanoi myös ymmärtävänsä heitä. Vampyyrit onnistuivat kuitenkin kuudella pelaajallaankin pääsemään rottien puolustuksesta läpi, mikä sinänsä ei ole ihmeellistä, kunnes RW:n Austir Warak, joka kunnostautui ottelussa myös kahdella maalilla, kasvatti selästään lonkerot, joilla hän sai maaliin pyrkineen vampyyrien johtajan kumoon. Rottien puolustus syöksyi saman tien tämän ympärille, ja riistettyään pallon sai heitettyä sen Wrsputille, joka teki RW:n toisen maalin.

Seuraavassa aloituksessa rottien kannattajat syöksyivät kentälle, mutta onneksi epäjärjestysmiehet onnistuivat suojelemaan Bloodknightseja suuremmilta vahingoilta. Erän loppu kuluikin nahistelun merkeissä saldona yhden vampyyrin ja RW:n rottaogren joutuminen paikkailtavaksi.

Toisessa erässä hyökkäysvuoro siirtyi Rabid Whiskersille, joka ensin tahtonut saada peliään kuntoon, mutta Bloodknightsien linjojen auettua vastahyökkäyksen takia, onnistui RW:n Austir Warak pujahtamaan pallo kainalossa maaliin. Tilanne 3-1 RW:lle.

BK:n tasoitusyritys lopahti alkuunsa vesikauhujen yllätyshyökkäykseen. Pallo RW:lle, jonka Eskreth-Warak pari onnistuikin jälleen maalin teossa. 4-1 tilanteesta huolimatta veriritareilla riitti puhtia viedä seuraava hyökkäyksensä RW:n sumppupuolustuksesta läpi, ja kaventaa maalieroa lukemiin 4-2. Tekijänä jälleen Helmut Zonker, joka tekikin jo uransa kuudennen TD:n.
Peli alkoi jo olla lopuillaan, ja vampyyrit saivatkin houkuteltua vain kolme kahdeksasta vampyyrista kentälle. Heidän puolustuksensa heikkeni entisestään RW:n Gruustin onnistuessa kolhaisemaan heidän johtajansa tainnuksiin. Aika alkoi kuitenkin käydä jo liian vähiin ja BK tyytyikin ympäröimään RW:n kärkietenijät. Tämä ei kuitenkaan auttanut kellon käytyä viimeistä minuuttiaan ennätyksellisen kauan, ja niinpä peliaikaa riitti Wrsputille viedä Rabid Whiskers 5-2 voittoon.
-Jermu, Rabid Whiskers


Half'A'Bits - Bloodknights 2-1

Gate: 56,000 fans, Casualties: 1-3

Half'A'Bittien valmentaja ja omistaja Jimbo Jellylake vei joukkueensa pelonsekaisin tuntein ensimmäiseen otteluunsa. Kaikki pitivät Blood Knightien voittoa varmana ja lisäksi epäiltiin ettei ensimmäinenkään puolituinen selviäsi edes hengissä pois kentältä. Kaiken kukkuraksi paha flunssaviirus oli iskenyt Puolituisten keskuuteen ja kolme pelajaa joutui jäämään kotiin sairastamaan (todennäköisesti rassukat eivät vain uskaltaneet tulla kentälle).

Ennen ottelun alkua ryhmä poliiseja ryntää kentälle ja vievät mukanaan Blood Knightien valmentajan Ivan von Helsingin??? Imenyt varmaan liikaa...

Ensimmäinen puoliaika alkaa vampyyrien kannalta kammottavasti. Vaikka lähes kaikki vampyyrit ymmärtävät tulla kentälle he eivät saa ketteriä pikku puolituisia kiinni. Mestarikokkinsa ansiosta pikkuiset pelaavat kuin hurmiossa. Vampyyrien peli valuu kokonaan käsiin kun he rähmäävät pallon keskikentällä ja hetkessä pallon ympärillä vilisee pikkumiehiä. Kuin ihmeen kaupalla puolituisten pelaaja Bart Beerlip saa pallon haltuunsa ja juoksee koko vampyyri puolustuksen läpi maaliin! Half'A'Bits siirtyy 1-0 johtoon!
Bloodknightien fanit ovat raivoissaan ja aloittavat välittömästi mellakan joka kestää ensimmäisen puoliajan loppuun.

Toisen puoliajan alussa raivostuneet vampyyrien fanit pieksevät tuomarin jonka jälkeen tuomari vaikuttaa "hieman" puolueeliselta. Pelin alkaessa vain kolme vampyyriä keksii tulla kentälle, loput viihtyivät paremmin katsomossa. Heti pallon saatuaan puolituiset yrittivät nopeaa ratkaisua; pallo annettiin Fimmy Fastfoodille joka kiipesi valtavan Deeproot Strongbrachin kädelle...Fimmy lentäääääääääääää...crash...Fimmy kannetaan paareilla pois kentältä ja vampyyrit saavat pallon. Tilanne näyttää puolituisten kannalta jo toivottomalta kunnes Deeproot ottaa huikkaa eräästä mystisestä pullosta ja tuntee kuinka hänen voimansa kasvavat entisestään. Kaiken lisäksi Half'A'Bitsien syömät hormonit alkavat vaikuttaa. Deeproot jyrää muutaman vampyyrin läpi ja tyrmää heidän palonkantajansa...kuinka ollakkaan pallo kulkeutuu taas Bart Beerlipille ja hän juoksee maaliin! Half'A'Bits johtaa 2-0.

Vampyyrit saavat taasen pallon ja alkavat katkeran takaa-ajon. Puolituisista on jo yli puolet tajuttomana tai puolikuolleena ja Blood Knightien maali näyttää varmalta...mutta muutama metri ennen maalialuetta heidän pallonkantajansa katoaa maan alle?!? Peli joudutaan pysäyttämään. Vampyyrejen fanit aloittavat jatkuvan kivityksen kentälle jonka johdosta kaksi puolituista loukkaantuu.

Puoliaikaa on jäljellä enää kaksi vuoroa ja kentälle ei selviä kuin muutama puolituinen. Vaikka vielä pystyssä olevat puolituiset taistelevat viimeiseen mieheen eivät he pysty estämään vampyyrejä tekemästä maalia. Blood Knights kaventaa pelin 2-1 ja tuomarin pilli soi. Peli on päättynyt ja Half'A'Bitit juhlivat Puolitusten historian ensimmäistä voittoa Vampyyreistä!
-Perry Hamtree, Half'A'Bits


Bloodknights - Bulldozer 1-4

Gate: 53,000 fans, Casualties: 0-11

- Hmm...enpä olisi uskonut, että vampyyriteamin pelaajat voisivat kieltäytyä pelaamasta sonneja vastaan, mutta siellä ne ovat lakossa. Onneksi moisesta ongelmasta selvitään pienellä lisäpalkkiolla. -Adolph, BB fani

- Ja ny se peli pääsee näemmä alkamaa - ja en toivois olevani tuolla pohjoiskatsomossa, sillä sehän on täynnä vamppyyrejä hakemassa veritankkausta! -Gruth, BB fani

- Totta turiset, mutta kiinnittäkäämme huomion peliin, jossa sonnit ovat näemmä hyökkäämässä - ja siellä jo kannetaan ensimmäistä vampyyriä paareilla kentältä! Eivät näemmä ole sonnit tässä välissä menettäneet otettaan! Noh, nuo vastustajat ovat sitkeitä, ja eiköhän tuokin kohta palaa... -Adolph

- Kauheet katottavaa - ny siellä jo viedään ite vampyyrilordia ulos, ja peräs seuraa yks wannabee-vamppi. Ja samaan aikaa noi sonnit hitaasti mutta varmasti etenee - aina maaliin asti! Tää onki niien pelihistoriassa eka kerta, ku ne o johossa! -Gruth

- No nyt yrittävät nuo vampyyrit vastahyökkäystä, mutta tuolla pohjoiskatsomossa on vielä liikaa veripankkeja jäljellä, eli eipä noita pelaajia riitä tekemään maalia näin nopeasti. Ja nyt soi tuomarin pilli, ja väliajalle lähdetään tuloksella 1-0 minotaureille! Ja ohhoh, vampyyrilordinkin kunto on niin romahtanut ettei pääse takaisin sairaalasta pitkään aikaan!-Adolph

- Hei, toka erä alko - ja heti vampyyrit tasottaa tilanteen salamannopealla maalilla.. mutta tuolla iiisolla vampyyrilla on näemmä ihan liian iso jano - yhä se tankkaa itteään pohjoiskattomossa. Ja si sonnit hyökkää taas ja menee johtoon 2-0 - ja puolet vampyyrijoukkueen pelaajist alkaa olla sairaalassa tai ainakin käyneet siel! -Gruth

- Mutta alkoihan noille sonneillekin tulemaan tappioita - siellä pari sonnia iskee yhteen ja aiai, siellä toista viedään paareilla ulos kentältä. Mutta nyt tapahtuukin jotain outoa - sonnit heittävät pallon kaapattuaan sen hyökkäystä yrittäneiltä vamppyyreiltä! -Adolph

- No eihä ne sit kii saa, mutta eipä riitä vamppeja hakee sitä ja Draakh nostaa sen ylös ja vie sonnit uskomattomaan 3-1 johtoon! Eipä taida viimeset pari vampyyriä pystyä tuosta enää tasottamaan. -Gruth

- Ja nyt vampyyrit taas hyökkäämässä - mutta sonnit ottavat aloitteen ja iskevät kaikki maahan ennenkuin vampyyrit kerkiävät edes liikkua! Ja ottelun viimeisillä hetkillä sonnit juoksvat vielä yhden maalin! Uskomatonta! -Adolph

- Joo todella ennen näkemätöntä. Mutta eipä vampyyreille sentään käyny mitään vakavaa, vaikkakin konkurssiin menivät haasteiden iskettyä - se iso läskivamppi vietti vähän liian kauan katsomossa. Mut sonnit iski toisensa hieman liian pahaan kuntoon, ja toi toinen näemmä sai kenkää siitä hyvästä kun ei koskaan enää palaa kunnon pelikuntoon. -Gruth

-Kalle, Bulldozer


Mirkwood Miracle - Bloodknights 2-2

Gate: 42,000, Casualities: 0-1

Päivä oli synkkä ja myrskyinen kun jälleen uusi tulokas, kaukaisesta Synkmetsästä kotoisin oleva metsähaltiajoukkue kohtasi pelätyt vampyyrit, liigan nopeimman nousijan, joilla tosin oli muutama tärkeä pelaaja viime ottelun jäljiltä sairaana. Ennen ottelun alkua, haltiafanien riemuksi, nimettiin wardancer Vuoden Tulokkaaksi !

Ottelu alkoi vauhdikkaasti: kaksi vampyyriä puuttui suunnitellusta aloituskokoonpanosta, mutta silti kuin varkain ehtivät liikahtaa ennen haltioita ja pistäen samalla poskeensa jotain pillereitä. Mutta palloa noukkimassa ollut vampyyri rähmäsi lahjakkaasti tiputtaen sen ja vain vaivoin sai sen napattua toisella yrittämällä. Sitten kuvio alkoikin toimia ja kaunis syöttö-kuljetus-handoff-juoksu-maali on valmis.

Toisessa potkussa jo 4 vampyyriä oli poissa, ja alotuksen jälkeen kun wardancer potkaisi maassa maannutta vampyyriä, tämä suuttui siitä niin että ponkaisi pystyyn samalla kaataen haltian ! Mutta tästä huolimatta toinen haltiacatcher tekee komean juoksumaalin läpi harvalukuisen vampyyrikentän.

Kolmannessa potkussa vain yksi vampyyri on tankkaamassa, ja synkkä pilvipeitto katosi ja aurinkokin pilkahti näkyviin. Haltioiden potku osui tosin suoraan odottavan vampyyrin syliin, mutta eivät silti saa ennen puoliaikaa kuin hakattua maalin tehneen haltiacatcherin, heittoyritykset ei näyttäneet oikein onnistuvan.

Puoliajan alussa vampyyrifanit oikein innostuvat ja saavat selvästi peloteltua tuomarin puolelleen. Vampyyreistä on kuitenkin 5 jäänyt erätauolle. Haltiat tekevät perään tylyn maalien vampyyrien pallonriistoyrityksestä huolimatta, pallo pomppi takaisin sitä kuljettaneelle haltialle. Yksi urhea vampyyri yrittää vielä juosta pallonkuljettajaa kiinni mutta kompastuu omiin jalkoihinsa ja haltiat tekevät toisen maalinsa.

Ennen aloituspotkua sää alkoi taas synketä, ja kaukana näytti salamoivan. Sade ei kuitenkaan tullut stadionille asti, ja ilmeisesti jyrinä herätti vampyyrit joista vain yksi oli poissa. Alussa vampyyrit potkivat yhdeltä maassa maanneelta haltialta tajun pois, ja siirtivät tylsään tankkipuolustusmuodostelmaan, jolla he nysväsivätkin maalin ottelun viimeisillä hetkillä.

Haltiat pääsivät vielä yrittämään epätoivoista tasoitusta, mutta se kaatui throwerin surkeasti epäonnisteneeseen heittoyritykseen, ja ennen loppuvihellystä vampyyrit vielä yrittävät oikein joukolla potkia yhtä maassa maannutta haltiaa, mutta onneksi loppuvihellys tuli hätiin ennenkuin mitään vakavaa tapahtui.
- Viljo, Mirkwood Miracle


Bulldozer - Half 'A' Bits 0-0

Gate: 40,000 fans, Casualties: 6-0

- Kylläpäs tuli kaunis sää tällaiselle historialliselle hetkellä, kun pikku koloistaan ulos kömpineet puolituiset ovat uskaltaneet ottaa sonnien haasteen vastaan. Ei voi kun ihailla heidän rohkeuttaan, sillä liigassa tiedetään olevan joukko huomattavasti tatavampia ja kestävämpiä joukkueita, jotka eivät kuitenkaan uskalla pelata sonneja vastaan. -Berith, BB fani

- Humm.. Ja noil puolituisilla on tosiaan jok inspis meneillään, joskin heidän rivinsä ei oo täysin vakaa..tuol yksi iski just oman tajunsa pois vierelle tipahtaneella tiiliskivellä, ettei tarttis kohata edessään kohoavaa lihasmassaa... -Thruk, BB fani

- No eipä ole ihme että toi puolituisten tuki ja turva, puumies, on heti kumossa ja sonnit vielä varmuuden vuoksi hyppii sen päällä... nyt sitä videään jo ulos kentältä - ja oh-hoh, tuolla yksi puolituinen kaatoi minotaurin ihan omin voimin! -Berith

- Nuo karvajalat on kyll tosi sitkeitä..kaikki vaan yksinkertasesti kieltäytyy poistumasta kentältä vaikka isketään maahan yhä uudestaan.. minotaurit selvästikin eivät oikein osu kunnolla noin pienii kohteisiin. -Thruk

- On tuo peli aika kauheata katsottavaa - tällaista molemminpuolista mokailua ei ole nähnyt pitkään aikaan. Mutta nyt näemmä minotaurit saa vihdoinkin pallon kohti maalilinjaa... mutta kantaja jämähtää juuri pari askelta enne sitä! Outoa, etten sanoisi, ja kukas tuo huppupäinen mies tuolla katsomossa on? -Berith

- No ny se erätauko alko 0-0 tilanteessa ja vasta pari puolituista o sairaalassa.. heikko esitys molemmilta. Ja vaik mä oon kuullu, et karvajalkakokit on uskomattoman hyvii, niin eipä tuolta mitään ihmeellisii tuoksuja vieläkään tuu... -Thruk

- Noo, toinen erä ja samanlaista mokailua. Mutta oho, nyt tais minotaurit vihdoinkin tajuta, kuinka alas heidän on iskettävä ja siellä kannetaan puolisenkymmentä puolituista paareilla ulos. Loput selvästikin yrittävät välttää kohtaloaan makaamalla maassa ja kieltäytymällä nousemasta! -Berith

- No, sehä o hyvä syy sonneille yrittää taas maalia.. ja hyvinhän se taas etenee, mutta mitä se pallonkantaja nyt kuvittelee tekevänsä?! Tiputtaa pallon ja ryntää takaisin keskikentälle suoraan toisen sonnin kylkeen! -Thrug

- Joo, siltä näyttää, että tästä tulee tasapeli 0-0 tilanteella. Puolituiset ei suostu nousee ja sonnit vaan pukkii toisiaan. Noh, ehkä ensi kerralla. -Berith

-Kalle, Bulldozer


Erengrad Cowboys - Exploding Cheese Elves 1-3

Gate: 57,000 fans, Casualties: 1-3

Lämpimän kevät auringon paistaessa suuri joukko faneja oli tullut seuraamaan tötteröpäiden ja juustiksien välistä ottelua. Vaikka aloituksessa haltioiden fanien kannatus oli valtaisaa, ilmapiiri heidän leirissään oli varsin synkkä ja alakuloinen. Synkkyyttä myös lisäsi pelin ensimmäisessä taklauksessa murskautunut jalka, joka olisikin johtanut kuolemaan ellei apoteekkari olisi saapunut välittömästi paikalle. Tämä taklaus olikin oikeastaan ainoa onnistunut asia ihmisjoukkueelta ensimmäisellä puoliskolla.

Tötteröpäiden hyökkäys lähti käyntiin varsin yskivästi ja juuri kun homma näytti lähtevän käyntiin pallo rähmättiin suoraan haltioiden ulottuville. ECE:n TD näyttikin jo varmalta, kunnes pallonkantaja muutama askel ennen end zonea tipahti ansakuoppaan.

Uuden kick-offin jälkeen ihimiscatcher pääsi murtautumaan juustiksien linjan taakse. Pallo näyttikin lentävän suoraan hänen syliinsä, mutta haltioiden pelinrakentaja onnistui katkossa, vaikka kaksi ihmistä roikkui hänen paidassaan kiinni! Juustikset toimittivat pallon nopeasti witch elffille, joka juoksi helpon maaliin.

Toisen puoliajan aluksi ECE jyräsi ihmislinjan läpi nopeaan maaliin.

Tähän asti mallikkaasti tötteröpäitä katsomaan työntäneet witch elffit kärsivät pienestä päänsärystä ECE:n vaihtoaitiossa. Lehmipoikien tilaisuus oli koittanut! Mutta mutta. Ihmisten rävellys jatkui blitzerin kompastuessaan omiin jalkoihinsa ja menettäessään pallon juustiksille. TD numero kolme haltioille. Samaisen draivin aikana kylläkin kentällä olelleella haltialla oli mukana jotain kättäpidempää ja hänet heitettiinkin ulos pelistä.

Aivan pelin loppuhetkillä Cowboyssien valmentaja huusi kentän laidalta: "T-34!! T-34!!". Ihmiset järjestäytyivätkin nopeasti "tankki" muodostelmaan ja jyräsivät ECE:n end zonelle asti.

Joku ole jo kuulemma hakenut ECE:n rahat, kun ECE:n head coach tuli hakemaan juokkueensa palkkiota ottelun järjestäjältä. Järjestäjä ei suostunut kommentoimaan (oktaavia korkeammalla äänellään), mitä oli tapahtunut kun ECE:n valmentaja oli tullut uudestaan hakemaan saataviaan joukkueen witch elffit mukanaan.
-Antti, Erengrad Cowboys


yrr'GH - hiGh s0aR 2-3

Gate: 42,000, Casualties: 0-2

pienen tauon jälkeen meil oli matsi sit haltiatiimiä mikälie hai soar vastaan. tauko ei ainaka ollu tehny mitää hyvää ku ennen matsia meiän tiimiin iski lenssu ja rammer kentnauri ja yks peto ja yks soturi ei pystyny pelaamaa olleskaa.

alus heti haltioiden puolustuskuviot oli tosi ovelia mut niide alotuspotku meni ulos (HAHA!). meiän pojil oli sit helppo homma iskeä haltialinjojan läpi ja tehä varma maali. alotukses se haltiapomo oli kehittäny jotain uusia suunnitelmia taas. no ne hyökkäs ihan nätisti ja sit rob menee taas kaatumaan omiin jalkoihinsa ja haltiat tekee varman maalin ku meiän muutkaa pojat ei saa mitään aikaa.

sit ennen haltioiden potkuu yleisö innostuu ja alkaa heitteleen kiviä ja yks osuuki meiän petoa päähän ja se kaatuu maahan. mut tälläki kertaa haltioiden potku menee pihalle ja meiän pojil on helppo homma tehä maali ja lisäks se borakjätkä hakkas yhen haltian matalaks tosi komeest !

alotukses yleisö alkaa heitellä kiviä taas ja täl kertaa yks sellanen isomman kokonen murikka osi yhtä petoa pahasti ja se ei enää pystyny jatkaan ollenkaan ! sit haltiat kikkailee pallon kans siel omal alueel vaikka ei ne maalia olis ehtiny tekeen. sit ne yritti potkia just ennen vihellyst yht meiän äijää mut ei ne saanu mitään aikaan.

toisen puoliajan alus haltiat alkaa taas kikkailemaan pallonn ja ne sitten pudottikin sen ! harkkikettnauri sit vuorostaan hakkas yhel haltian kasaan mut siitä huolimatta ne saa tehtyä maalin. alotukses taas se haltiapomo oli kehitelly taas uusia kuviota ja ku meiän äijät viel yritti heittää palloa iha turhaan ja tietenki se meni iha pieleen ja haltiat pääs iskemään väliin pahast. sit tietty se harkkikettnauri meni viel kompastumaan omiin sorkkiinsa ja telo ittensä silleen et se ei pystyny jatkaan ni soppa oliki valmis ja haltiat teki voittomaalinsa.

ennen viimestä alotusta joku oli käyny sit viel myrkyttämässä haltioiden juomat (HIHI!) ja puolet niist oliki sit alotuksessa maas yrjöämäs. lopus siin ei sit oikeen tapahtunu oikeen mitään meiän pojat kovasti vaan töni niit haltiot ihan tulosketta.
bob kirjuri - Yrr'Gh


Mirkwood Miracle - High Soar 3-5

Gate: 40,000 fans, Casualties: 1-1

Metsähaltioden toinen ottelu oli kokenutta korkeahaltiajoukkuetta High Soaria vastaan. Nytkin taivas oli aivan mustanpuhuva, ja myrsky näytti olevan tulossa stadionille kunnes ennen aloituspotkua kääntyi toiseen suuntaan.

Metsähaltioilla ei ollut vaikeuksia murtautua korkeahaltioden puolustuksen läpi ja he tekivätkin helpon maalin. Seuraavassa potkussa High Soarin pelaajat ehti liikahtaa pahasti kun metsähaltiat vielä ihmettelivät omaa potkuaan. Aikansa nysvättyään HS tekee kumminkin tasoitusmaalin.

Seuraava metsähaltiahyökkäys menee pahasti pieleen. Yksinäinen korkeahaltia saa kaadettua pallon kantaneen metsähaltian ja pallo pomppi tuurilla korkeahaltioille. HS ei epäröi ja tekee maalin. Ennen puoliaikaa onnistuu yksi metsähaltialineman runnomaan yhden korkeahaltian sen verran pahaan kuntoon ettei tämä pystynyt jatkamaan peliä.

Toisen puoliajan ensimmäisessä potkussa HS reagoi taas selvästi metsähaltioita nopeammin. Metsähaltiat eivät onnistu riistämään palloa ja HS tekee jo kolmannen maalinsa.

Seuraavassa aloituksessa HS yritti huijata jättämällä vain kaksi pelaajaa keskialueelle, mutta tuomari oli valppaana. HS:n keskikentälle potkaiseman pallon haki kuitenkin ennen metsähaltioita kentälle eksynyt koira joka vei sen takaisin HS:n pelaajille ! Metsähaltiat saavat kuitenkin napattua pallon ennen HS:ää ja kaventavat 3-2.

Ennen seuraavaa potkua yhdeltä metsähaltiacatcheriltä runnottiin sijoiltaan mennyt olkapää takaisin paikalleen ja tämä ehtikin kentälle juuri kun HS-fanit rynnistivät kentälle hakaten yhden pelaajan sairaalakuntoon (jota apoteekkari ei onnistunut paikkaamaan) ja kaksi muuten vaan huonoon kuntoon. Aloituspotkussa HS:n pelaajat ehtivät taas reagoida nopeammin, ja yksi metsähaltia hakataan aivan pahanomaksi. Metsähaltioiden puolustus ei oikein toimi ja HS menee johtoon 4-2.

Korkeahaltiafanit eivät selvästikään olivat selvästi murhanhimoisella tuulella ja ennen aloituspotkua rynnistivät taas kentälle hakkaamaan metsähaltiota, tällä kertaa tosin tulokset jäivät vähäisiksi, vain yksi metsähaltia kannettiin vaihtoaitioon. Itse potkussa metsähaltiat jäävät sitten ihmettelemään HS:n suoraan katsomoon mennytta potkua, ja HS pääsee iskemään. Kun lisäksi metsähaltiapelaajien ympärille ilmestyi mystisesti pieniä ukkospilviä haittamaan heidän liikettään, HS:n 5. maali on todellisuutta.

High Soarin potkija ei selvästikään ollut tänään parhaassa vireessä ja potkaisee pallon taas ulos kentältä. Metsähaltioiden hyökkäys on kaatua yhden pelaajan kompuroimiseen, joka loukkasi itsensä pahasti ja jouduttiin kantamaan vaihtoaitioon, HS sai riistettyä pallon vähäksi aikaa. Mutta wardancereiden maine ei ole tyhjästä tempaistua, ja metsähaltiat tekevät kolmannen maalinsa aivan ottelun viimeisillä hetkillä. Ilmojen herrakin oli selvästi tyytyväinen tähän, ja synkät pilvet harvenivat poutapilviksi ennen metsähaltioden aloituspotkua. Lopussa korkeahaltiat yrittävät vielä epätoivoisesti hakata ja potkia metsähaltioita, mutta tuloksetta, ja juuri ennen loppuvihellystä metsähaltiat ehtivät kikkailla pallolla onnistuneesti.
- Viljo, Mirkwood Miracle



Half'A'Bits - Alz-Khaimer Stevedores 1-1

Gate: 27,000 fans, Casualties: 1-5

Peli alkoi sateisissa merkeissä. AKSn ensimmäinen kickoff lensi touchbackiksi asti ja pallo annettiin Puggy Baconbreathille. Jimbo Jellylaken tekememä tarkka suunnitelma alkoi heti toimia. Deeproot Strongbranch otti ja heitti Puggyn aivan vastustajan maalialueen viereen. Maali näytti jo varmalta, mutta sattumalta eräs sadepilvistä laskeutui taivaalta Puggyn päälle ja hidasti häntä juuri riittävästi. Grim Ironjaw sai juostua yksinäisen pikku Puggyn kiinni ja kamalaa vilunkia käyttäen hän hakkasi pikku rassukan sairaalakuntoon. Seurauksena oli, että HABin puolustus oli hajallaan ja Grimillä oli nyt pallo. Kääpöiöiden jyrä valui hitaasti kohti puolituisten maalialuetta ja maali näytti täysin varmalta. Viimeisenä keinonaan Deeproot yritti pelastaa tilanteen heittämälla yhden puolustajan Grim Ironjawn eteen. Uhrautuva puolituinen nimeltä Jimi Appleton lähti rohkealle lentomatkalle kohti omaa puolustus aluetta. Tunnetusti Deeprootin heittokäsi ei ole kovinkaan tarkka, eli pikkumies lensi suuressa kaaressa suoraan Grimin päälle...CRASH! Pallo lentää katsomoon ja katsojat heittävät sen HAB:in maailalueelle. AKSn juoksija Tore Vigelang hakee pallon ja tekee maalin. Alz-Khaimer Stevedores JOOHTAA 0-1. Samoihin aikoihin puoliaika loppuu.

Seuraavaan puoliaikaan HAB lähtee surkeista asemista. Heidän paras pelaajansa on rikki ja pallo pitää vielä potkaista kääpiöille. Tilanteen pelastaa mestari kokki Billy Burgerking, jonka ruuat inspiroivat taasen pikkumiehet hurmioon asti. Potkun jälkeen kääpiöt käyvät taas hulluna pikkumiesten kimppuun, mutta eräs erittäin motivoitunut puolituinen onnistuu horjuttamaan häntä lyömään tullutta kääpiötä ja vuoro siirtyy puolituisille. Deeproot näkee tilaisuuden ja heittää Gismo Flowermindin kohti maassa lojuvaa palloa. Heitto on täydellinen ja Gismo onnistuu vielä laskeutumaan jaloilleenkin. Gismo nappaa pallon ja tekee maalin. HAB tasoittaa tilanteeksi 1-1.

Loput puoliajasta meni turpaanveto kilpailuksi, jonka ylläri ylläri puolituiset hävisivät. HABin sankariksi nousi Bart Beerlip, hän onnistui työntämään vastustajan Troll Slayerin Grim Ironjawn katsomoon. Katsojat pieksivät Grimin sairaalaan asti. Ikävä kyllä, moinen teko kostettiin, Bart kuoli vain minuutti urotekonsa jälkeen selkään tulleeseen bliziin. Lopputulokseksi jäi 1-1.
Perry Hamtree, Half'A'Bits


Half'A'Bits - High Soar 2-6

Gate: 53,000 fans, Casualties: 1-8

Puolituiset eivät olleet hävinneet ainuttakaan ottelua ja he lähtivät otteluun korkein odotuksin....

Ottelu alkoi haltioiden kickoffilla. Pallo kuljetettiin nopeasti Puggy Paconbreathille. Vaikka Deeproot Strongbrachia lyötiin stiletillä hän kykeni silti heittämään Puggyn maaliin! HAB siirtyi 1-0 johtoon. Puolituiset olivat innoissaan, heidän strategiansa toimi täydellisesti. HS:n fanit pitivät maalia tuomarin syynä ja pieksivät tämän tajuttomaksi... Tuomarin linja muuttui hieman... Kun haltia saivat pallon alkoi kamala teurastus. Puolituiset taistelivat rohkeasti, mutta haltioden nopeus, tuomarin "sokeus" aiheuttivat täydellisen kaaoksen pikkuisten keskuuteen.

Lopputulos oli HABin kannalta kammottava. Deeproot joutui sairaalaan murtuneen lonkan johdosta. Lisäksi muutama muu pikkumies joutui sairaalaan pitkäksi aikaa. Tätä ottelua puolituiset muistalevat kauhulla pitkään...
-Jerry Hamtree, Half'A'Bits


Warhammer - Bloodknights 3-0

Gate: 106,000 fans, Casualties: 4-0

Kaunis päivä kohtasi täyteen ahdetun "helvetinkattilaksi" nimetyn Bloodbowl areenan, kun liigan rasittavin ja liigan onnettomin joukkue kohtasivat toisensa. Heti pelin aluksi vamppyyrijoukkueen lordi lisättiin Hall of Fameen, kun taaskin kääpiöpuolustajaa alkoi vaivata vanha käden murtuma, ja hän joutui jättämään ottelun väliin.

Peli alkoi vamppyyrien hyökkäyksellä viiden ollessa tankkaamassa eteläpäädyn huutosakin joukossa. Kuitenkin heti aloituksessa kääpiöt ottivat aloitteen käsiinsä ja pallo oli heidän käsissään jo ennenkuin vampyyrit kerkisivät liikahtaakaan! Hitaasti kääpiöt etenivät tasaisen varmasti vampyyrien maalille ja kohta oli tilanne 1-0.

Vampyyrit yrittävät jälleen hyökkäystä, mutta vaikka saavatkin nyt aloitteen, kohta on pallo jo heiltä viety ja kääpiöt johtavat 2-0! Tästä villiintyneenä kääpiöiden fanit hakkaavat tuomarin, mutta joukkue ei kerkiä käyttää tilaisuutta hyväkseen ennenkuin erä loppuu. Yksi vampyyri sentään lyödään sairaalaan.

Toinen erä alkoi kääpiöiden hyökkäyksellä, ja tästä merkkinä moottorisaha oli nyt tuotu kentälle. Jälleen kentällä kääpiöiden vastassa oli vain 3 vampyyria lordin ja thrallien lisäksi, sillä loput olivat taas tankkauksella. Peli vihellittiin käyntiin ja hetkessä oli vamppyyrien eturivi kumossa. Hetken päästä ilman täytti hirveä ulina ja verta alkoi roiskua - pari vampyyria kannettiin ulos vakavasti haavoittuneina, mutta saha vain hieman raapaisi paria muuta. Samaan aikaan kääpiöt tekivät luonteenomaisella "liimaudu vastustajiin" taktiikalla kolmannen maalinsa.

Vampyyrien neljäs hyökkäys alkoi jo paljon paremmin kuin pari ensimmäistä, ja lamaannuttavan katseensa ansiosta vampyyrit pääsivätkin melkein kääpiöiden maalialueelle asti, ennenkuin hyökkäys pysähtyi. Jollain oudolla tailla kääpiö ilmestyi vamppyyrien eteen, ja tilanne muutti hirveäksi ryminäksi maalialueen viereen. Loppujen lopuksi kääpiöt onnistuivat riistämään pallon ja heittämään sen toiselle laidalle kenttää, joskin ohi meneen heiton takia kääpiöiden mahdollisuus viimeiseen maalin menetettiin.

Vampyyrit vielä yrittivät lähteä hakemaan palloa, mutta heidän kuvionsa lopullisesti sekoitti se, että yksi kääpiö olikin naamioitu dynamiittinukke, joka räjähtäessään singautti lähistön pelaajat kumoon!
-Kalle, Warhammer


Exploding Cheese Elves - Mirkwood Miracle 6-2

Gate: 61,000, Casualties: 4-0

Juustohaltioden ja metsähaltioden ottelu alkoi hyvässä hengessä kauniissa säässä, mutta ottelun kulku kääntyi heti. Vaikka metsähaltiat ehtivätkin reagoida juustohaltioden potkuun nopeasti, yksi lineman kaatui yrittäessään irrottautua juustohaltioden rivistöstä ja taittoi niskansa. Apoteekkaari sai kuitenkin pelastettua miehen kuolemalta. Sitten Juustojen witch elf alkoi liikkua aivan uskomatonta vauhtia, kävi tönäisemässä nurin throwerin jolla pallo oli, noukki pallon ja teki maalin samassa rytäkässä !

Ennen seuraavaa aloitusta juustofanit pelottelivat tuomarin puolelleen. Sitten metsähaltiacatcher menee kaatumaan kesken kaiken helpossa dodgessa, ja juustot saavat pallon. Onneksi metsähaltia throwerilla oli mukanaan hajupommi jolla kaatoi pallon kantaneen ja sen luona olevat juustot. Metsähaltiat sai jo melkein maalin, kunnes jostain syystä yksi witch elf pomppasi pystyyn ja juoksi catcherin kiinni ja työnsi katsomoon ! Sitten juustojen heittäjä epäonnistuu heitossaan täysin ja pudottaa pallon, ja jälleen pallo on hetken metsähaltioilla kunnes thrower, jolla pallo oli, kaatui ja taittoi niskansa ja kuoli. Ennen juustojen maalia he vielä potkivat yhden maassa maanneen metsähaltian tajun kankaalle.

Metsähaltioiden seuraava hyökkäys onnistuu hienosti, vain juustojen tikarimies viilteli muutaman metsähaltialta tajun pois. Juustojen kickoff on taas murhaavan tehokas, ensinnäkin he ovat selvästi nopeampia aloituksessa ja lisäksi samainen tikarimies pistää yhtä metsähaltiaa kuolettavasti. Maalia ennen he vielä kerääntyvät oiken kunnon joukolla potkimaan yhtä maassa maannutta metsähaltiaa, jolle ei kuitenkaan onneksi käy pahemmin.

Toisen puoliajan aluksi tuomarikin huomaa tikarijuuston, ja tämä on pois pelistä. Metsähaltijoiden alotuskokoonpanossa on vain 5 miestä, ja ilmeisesti tästä juustofanit innostuvat hurraamaan rajusti. Juustojen hyökkäysen tielle joutunut lineman hakataan tällä kertaa vain todella huonoon kuntoon, ja maali seuraa perässä.

Tässä välissä metsähaltiavalmentaja oli epätoivoisesti kehitellyt joitain uusia kuvioita, ja ne näyttävät toimivan. Juustojen aloituspotku menee suoraan metsähaltioiden kopiksi, ja vähäisestä lukumäärästään huolimatta metsähaltiat tekevät komean maalin !

Aloituksessa metsähaltioiden puoluskuviot osuvat taas kohdalleen, mutta hyvästä pallonriistoyrityksestä huolimatta juustot tekevät tyylikkään maalin. Seuraavassa aloituksessa metsähaltiat jäävät ihmettelemään juustojen potkua ja juustot pääsevät iskemään, saaden pallon ja monta pelaajaa metsähaltioiden päätyyn. Witch elffiin kiinniotto menee kumminkin pieleen, ja metsähaltiat pääsevät iskemään. Ratkaiseva heitto tosin epäonnistuu täysin, ja juustot saavat taas pallon. Mutta heidänkin heittonsa menee täysin pieleen. Pallo jää juustohaltialauman keskelle, josta metsähaltioiden wardancer yrittää mennä hakemaan sitä urhealla hypyllä, joka menee tosin pieleen. Juustot kuittaavat ja maalin lisäksi tappavat tiellään olleen linemanin.

Juustojen viimeinen potku menee taas kopiksi, mutta sillä ei enää ollut mitään merkitystä, aikaa oli liian vähän jäljellä. Kaikenkaikkiaan tämä oli todella synkkä päivä metsähaltioille, koko joukkue jäi suremaan neljää kuollutta toveriaan.
Viljo, Mirkwood Miracle


yrr'GH - bl00dkNiGhtS 2-2

Gate: 80,000, Casualties: 1-1

no sit meiän tiimi pelast niitä vapmyyrejä mitälie vastaan. matsi alko ihan kivas sääs ja jostain syyst 5 vapmyyrää ei tullukaan alotukseen niinku piti. meiän potku menee kumminkin pihalle ja vapmyyrit hyökkää vähemmän onnistuneesti ku me saadaan ryöstettyä pallo ja borakkikin runttas yhden tyypin ihan hajalle. ennen meiän hieenoa maalia (VAUUU!) ne sai vaan potkittua yhdeltä petomiehelt tajun pois.

seuraavas alotukses pelis on 6 vapmyyriä ja sen huomaa kun ne vaan kävelee meidän puolustuslinjan ohi. sit niiden pomovapmyyri tönäsee meiän killeriä sen verran rajusti et se ei voi jatkaa olleskaa ja ne tekeekin maalin.

tällä kertaa vaan yks vapmyyri on alotukses ja niiden tiimi on pahasti vajaalukuinen, ilmeisest ne loput vapmyyrit jäi johonki juhlimaan tota maalia tai jotain. niiden katsojatki oikeen innostuu ja painostaa tuomaria rajusti puolelleen. mut meidän hyökkäys kaatuu ku yks kaveri ei sit saanukaa heittoa kii. ennen puoliaikaa yritettiin samaista heitto uudestaan ja se onnistuki mut sit soi pilli.

toisen puoliajan alus vapmyyrifanit taas innostuu ja heittää kivellä yhtä meiän soturia joka kaatuki sitte maahan. sit se niiden pomovapmyyyri kaatuu yrittäessään ottaa meiän soturia jol on pallo kii ja meidän pomo tais samaan aikaan mumista jotain outoa en oo ihan varma. mut sit meiän maali on mennä pieleen ku viimenen ojennus meneekin pieleen käsi petomies ei saa sitä kii ja pallo livahtaa katsomoon josta katsojat sitte yrittää heittää sen kauemmas mutta rammerkettnauri saaki sen heiton kii maaliviivalla ja maalihan siitä tul (JEEEE!!!)

seuraavas alotukses vapmyyripomo kehitteli taas uusia kuviota. aluks ne taas murtaa meiän puolustuslinjan ja murtautuu läpi ja sit ennenku me ehitään töniä ne kumoon ni ne on jo hakenu pallon ihan takakentältä ja syötelly ja kuljettanu sen sit maaliin.

viimeses alotukses vampyyrifanit innostuu oikeen hurraamaan. meil olis just sen verran aikaa et jos kaikki mene nappiin ni vois ehtii kuljettaa pallon maalin asti mutta pieleenhä se menee ku palloa hakemassa ollu petomies ei onnistu noukkimaan sitä ja vapmyyrit pääsee iskemään. ne ehtiiki sit ryöstää pallon ja yks vapmyyri on jo viemässä sitä maaliin ku yhtäkkiä meiän pomo kehittää jonku ihan ihme systeemin ja sen vampyyrin perään lähteny petomies hyppää ihan älyttömän loikan suoraan sen vampyyrin ja maalilinjan väliin ! sit se tönäsee vapmyyrin nurin ottaa vielä pallonkin ja ehtii antaa sen meiän kreasetyypille joka oli seurannu peräs ja sit se heitti sen keskikentälle mutta välis ollu vapmyyri nappas sen törkeesti suoraan ilmast ! no sit mä jo luulin että ne tekee just ennen loppuvihellytsä voittomaalin mutta eipä tehnykää ku yks vapmyyri menikin ite nurin ku se yritti kaataa yhtä petomiestä ja sit aika loppuki (HAHA!) sit matsin loputtua meiän tiimi jäi viel kentälle esitteleen taitojaan sen verran siististi me oltiin pelattu ja pomokin vaikutti oikein tyytyväiseltä lopuks.
bob kirjuri - Yrr'Gh


Takaisin liigasivuille