| Rooman konferenssimatka |
Ylös kello kuusi. Äh kun vihaan näitä aikaisia aamuja. Taksiin ja lentokentälle, josta ostan matkalukemiseksi elämäni ensimmäisen Pratchetin kirjan, Pyramids. Olen kyllä lukenut yhden aikaisemmin, mutta lentokentän R-kiskalla ei ollut parempaakaan tavaraa.
Lento Roomaan on yllättävän lyhyt, ainakin verrattuna viimekertaiseen matkusteluun. Pilvinen sää hieman haittaa maisemien katselemista, mutta loppumatkasta alkavat vuoret näkyä pilvien seasta, ja ihan loppumetreillä on niin selkeää, että näkee selvästi komean entisen kraaterin (mikä sitten onkaan nimeltään) ja vuoristoja.
Rooman lentoasemalla taksisuharit ja hotelliinvärvääjät kävivät kimppuun kuin sika limppuun. Lopulta yksi joukkokuljetuksia järjestävä suhari saa meidät uhreikseen, vie laukut autoonsa ja käskee odottaa viisi minuuttia kun hän etsii muita samaan pikkubussiin. Vartin päästä vaihdamme toiseen taksiin.
Hotelli on julkisivuremontin alla, hieman tukkoinen mutta muutoin ok. Paitsi se järjestelmä, että avain on samalla sähköjen pääkytkin, eli tänne ei jätetä kännyä latautumaan. Itse konferenssihotelli, Hotel Chevalier Hilton, sijaitsee viereisen kukkulan päällä. Päätämme (niin, päätämme, sillä olen konferenssimatkalla Mikan kanssa) kävellä Hiltoniin, jotta saamme hieman kuvaa matkasta.
Sää Roomassa on kaunis mutta kuulas. Useat paikalliset pukeutuvat toppatakkeihin, mutta minulle riittää t-paita ja pikkutakki. Mutta ne eivät ihan riitä Hiltoniin kävelemiseen, matka sinne vaatisi kävelemistä alle puolen metrin levyisellä kaistalla italokaahareiden vieressä. Niinpä päätämme lähteä toiseen suuntaan, aloittaen ensin Vatikaanista.
Vatikaanin museo menee kiinni jo ennen kolmea, joten jatkamme kohti Rooman keskustaa. Hotelli oli selvästikin hieman laidemmassa, sillä nyt alkaa näkyä katukauppiaita ja auki olevia kahviloita, ravintoloita ja lopulta kauppojakin. Pysähdymme syömään pizzaa eteen osuvassa ravintolassa ja teemme samantien pari etikettivirhettä. Paikallinen pizza on vähätavaraista mutta maukasta, ero tulee selvästikin huomattavasti paremmasta tomaattisoseesta.
Lounaan jälkeen matka jatkuu Vapauden aukiolle (tjsp.), ja matkalla näkyy monta mielenkiintoista kauppaa, josta voisi ostaa esim. kenkiä, sillä Roomassa on alennusmyynti. Itse Vapauden aukio on ...hiljentävä. Miten ihmeessä ne ovat aikoinaan kantaneet sen obeliskin paikalleen? Eri kulttuurien yhteenvaikutus on myös mielenkiintoinen, egyptiläisiä pikku-sfinksejä, roomalaisia jumalhahmoja ja obeliskin päälle jälkikäteen lisätty risti. Ja ihmisiä on paljon.
Aukioilta matkaamme kohti jotain aivan helvetin suurta palatsipuhumisesittelyjuttujuttua kohti, jonka koko ja mahtipontisuus on aivan omaa luokkaansa. Samoin kuin ihmismäärä kaduilla, melkein kuin Stockan Hullut päivät, mutta kadulla. Katseltuamme tovin menneen ajan erästä valtavaa aikaansaannosta, jatkamme matkaa Colosseumille, ihaillen koko matkan muinaisia raunioita ympärillämme. Joka paikassa on myös katukauppiaita myymässä kumijaloilla pomppivia Mikkejä ja Minnejä, taitavat olla joku tämän kevään krääsä. Jouko voisi ihastua moisesta...
Colosseumi, kuten moni muukin asia täällä, on kooltaan jotain ainutlaatuista. Sen sulkeutumisaika ei valitettavasti ole, paikallisiin tapoihin verratessa. Eli ei käyntiä sinnekään, vaan lisää haahuilua ympäriinsä. Ja taksin metsästystä, jotta kerkiää käydä ilmoittautumassa jo tänään konferenssiin.
Taksin kaahailu on kyllä omaa luokkaansa, täällä ajellessa voisi tulla hulluksi. Matka Hiltoniin ei kestä kauaa, vaikka melkein koko kaupungin halki ajetaankin.
Rooman Hilton on hienoisen hienompi paikka kuin Sydneyn vastaava. Luokitukseltaan arvatenkin viisi lihavoitua tähteä ja pari huutomerkkiä. Kuntosalikin päiväksi maksaisi vain 50000 liiraa (noin 150,-), mutta kuuluisihan siihen turkkilainen sauna ja uima-allas. Ulkona soi klassinen musiikki ja ala-aulan kahvilassa soittaa nainen isoa harppua.
Meitä ei sitten ole maksettu konferenssiin, eli eikun pari soittoa ja Visa laulamaan. Toivottavasti ei tule luottoraja vastaan kun alkaa ostella tuliaisia. Laput kerättyämme lähdemme kävelemään alas kukkulalta ja autojen pysähdyspaikalla käymme katselemassa upeaa öistä Roomaa. Hetken aikaa kestää tajuta, mikä Roomassa on niin erilaista, mutta sitten tulee mieleen, mikä puuttuu: valomainokset. Yhtään valomainosta ei koko kaupungissa näy, mikä saa sen näyttämään lähes antiikkiselta kun sitä yöllä kukkulalta katselee, vain oranssit katuvalot luovat kauniin kuparisen sävyn kaupunkiin.
Katseluhetken jälkeen kävelemme hotellille, ostaen matkalla jäätelöä ja hieman juomista korvaamaan kuuden tunnin kävelemisen nestehukan. Hotellilla toteamme kommunikaattori-internettiyhteyden olevan aika hidas kun postilaatikossa on toistasataa viestiä, joten vetäydymme huoneisiimme ja koisimaan. Sitä ennen tosin käyn siirtämässä vanhan postilaatikkoni uudelle nimellä, jotta tämän viikon selviää ilman lähes pariasataa viestiä.
Aamulla ajoissa ylös ja valmiina lähtemään kymmenen minuuttia ennen sovittua aikaa. Joten TV päälle odotellessa, ja sieltä tulee Tom&Jerryä! Ja siinä ei edes ole mitään dubattavaa, joten vihdoinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, näkee jälleen aitoa tavaraa. Muutaman pätkän jälkeen onkin aika lähteä aamiaiselle, joka on kovin vastaava kuin Sydneyssä, eli käytännössä pelkästään erilaisia makeutusaineita. Missä on juusto, missä kinkku, missä pekoni?
Aamiaisen jälkeen Hiltoniin ja konferenssi alkaa. Tuttujakin näkyy vino pino, esimerkiksi ne pari mukavaa hollantilaista heppua. Ja pääsee kirjoittamaan tämän matkakirjan alun.
Tauolla löytyy mr. Saha, singaporelaisen yhtiön edustaja, joka haluaisi tehdä yhteistyötä Kanteleen parissa. Niinpä vuorossa pari pitkää soittoa kotimaahan. Niiden jälkeen ihaillaan Hiltonia, joka on varmasti hienoin hotelli, mihin on jalkansa asettanut.
Päivä sujuu kovin tavanomaiseen konferenssitahtiin, ja sitten kaahataan keskustaan katsomaan Pantheonia. Vallan vaikuttava paikka, ja otamme muutaman kuvan todisteeksi Joukolle, että suoritimme hänen antamansa tehtävän. Sitten jatketaan taas kävelyharjoituksia ja kauppojen katselua, jotka tällä kertaa ovat selkeämmin auki. Ostovimma iskee ensin Mikaan, ja kunhan hänellä helpottaa, on minun vuoroni. Tosin kenkiä eikä paitaa eikä oikein muutakaan itselleni ei oikein löydy, joten pitänee palata asiaan myöhemmin.
Vaatteita tietsä me vittu ostetaan niinku siltä Corso-kadulta tietsä, joka vittu on eräänlainen niinku pääkatu tiätsä. Pikkukauppoja on vittu joka kulmassa vittu ja kolossa, joka niinku kadulla vittu on.
Loppumatka hotellille sujuu taas ravintolaa etsien - tästä hemmetin spagettimaasta on selvästikin todella vaikeaa löytää ravintolaa! Pääsemme aina hotellille asti, jonne jätämme ostoksemme ja läppärit ja lähdemme takaisin ulos, tällä kertaa kysyen neuvoa hotellin portieerilta. Hän opastaakin meidät yhteen ravintolaan, joka tosin on aika mielenkiintoinen. Seuraavan kerran kun tilaa seitsemänkympin viherpippuripihvin, pitänee muistaa tilata ne perunat ja salaatit myöskin. Ja "pizza" saa uuden määritelmän.
Illallisen jälkeen käymme vielä paikallisessa K-Extrassa, josta ostamme hieman naposteltavaa. Alkomahoolikulutusvimma melkein iskee samantien, kun katselemme pullojem hintaa. EU:n hyvöksikäyttöä odotettavissa...
Ja taas ylös epäinhimilliseen aikaan. Ja joku vielä lähettää tekstiviestin aamuseitsemältä. Onneksi telkusta tulee taas Tom&Jerrya, ja yöllä näki vallan vauhdikkaita unia. Ja aamupalalla saa juustoa ja kinkkua, ei tarvitse elää pelkällä sokerilla.
Konferenssipäivänä ei mitään liian erikoista, tosin erehdyn yhteen pikkutyöryhmään, joten joutuu ihan oikeasti kommentoimaan asioita. Äänestyksiltä sentään säästyn.
Päivän päätteeksi onkin sitten tämänkertainen 'social event', joka alkaa kiertokäynnillä Vatikaaniin. Siellä pääsemme jopa katselemaan joitain paikkoja, jotka eivät ole normaalisti auki kiertokäynneillä, joten melko ainutlaatuinen kerta tosiaan. Tosin hieman häiritsee massaturismin tuntu, sillä onhan meitä reilu viissataa. Ja ääliöitä mukana, pakko on ottaa kuvia jopa salamankin kanssa, vaikka matkan aikana pääsee kulkemaan muutamankin 'kuvaus kielletty' -kyltin ohi, ja itse kappelissa moisia kylttejä on siellä täällä. Säälittävää, paikan vartijat voisivat vaikka hakata pampuilla moisten tyyppien kamerat säleiksi, ja kuva heistä voitaisiin julkaista jossain julkisessa paikassa.
Vatikaanikierroksen jälkeen on jonkinsortin italialaiskarnevaali-illallinen Hiltonissa, missä koko paikka on koristeltu punavalkoiseksi ja buffet-pöydistä saa kaikenlaista safkaa vähän liikaakin. Paikalla on myös korteistaennustajia, kädenvääntäjiä, pilapiirtäjiä ja aika mainioita korttitemppuja esittävä vanha ukko. Pitää sitten hommata muistoksi yhden pilapiirtäjän tekemä kuva, jonka voikin sitten survoa työhuoneen seinälle.
Tavanomainen päivä väp-foorumissa. Tai no, aika kuiva iltapäivä ja sitten se vielä loppui ennen aikojaan, joten takaisin Rooman keskustaan ostoksille. Löytyyhän sieltä ne kengät ja yksi ihan mukiinmenevä paita, mutta ei tämä vielä kaikkea ostovimmaa tappanut.
Ostosmatkan jälkeen takaisin hotellille ja sitten jenkkien kanssa illalliselle, jossa sitten meneekin se reilu 3 tuntia kun syödään täydellinen menu, alkupaloista alkuruuan kautta pääruokaan. Ja keskustellaan hieman bisneksestä ja lähinnä Suomesta, Usasta, matkailusta, kielistä, säistä,... things like that.
Tässä vaiheessa kerron hieman Rooman takseista. Taksin saaminen tolpalta on toki helppoa, mutta tolppia ei ole paljoa. Ja tietty sellaisen voi tilata hotellista. Mutta kadulta sellaisen saaminen on aika operaatio, ainoa kerta kun on onnistunut niin silloin se oli jäänyt jumiin huoltoasemalle. Mutta ei tuo hotellista tilaaminenkaan aina toimi. Tänä aamuna odotimme melkein puoli tuntia taksia hotellin edustalla, alkaa '5 minuutin taksimatka konferenssihotelliin' saada uuden merkityksen.
Eläköön EU! Enää ei saa ostaa verovapaata viinaa, mutta siitä huolimatta sitä ei saa tuoda paljoa enempää kuin Tallinnasta. Homma imee enemmän kuin norsu lintujen kahluualtaasta.
Konferenssipäivä sujuu kuten muutkin, lisää keskustelua erinäisten kontaktien kanssa ja pääsee kuulemaan, kuinka WAP Forum CEO selittelee Geoworks-tilannetta. Joten tästä konferenssipäivästä tulee normaalia pidempi, kun kysymyksiä ja selityksiä riittää. Käymme kuitenkin iltakävelyllä syömässä toistamiseen italialaista pizzaa, ja tällä kertaa kaikki taitaa mennä protokollan mukaisesti, syömme herkulliset leivät alkupalaksi ja juomme pullotettua vettä. Käyn myös ostamassa pari villavaatetta lisää, kun halvalla saa. Ja viinaa, mutta perkele Suomi ja perkele EU, kaupassa ei viinin lisäksi ole oikein muuta kuin vahvoja viinoja, ja niitä saa tuoda vain sen litran, huoks. Lopuksi takaisin hotelliin selvittelemään hieman postivuorta ja pakkaamaan.
Pakkauksen aikana pääsee ihailemaan Bruce Campbellia puhumassa italiaa, sillä telkusta tulee Hercules. Aiemmin oli jo päässyt seuraamaan Frendejä ja South Parkkia, jossa äänet olivat todella hyviä.
Viimeistä päivää viedään. Hotellista kestää tovin päästä pois, sillä otamme kaikki matkatavaramme samalla. Jätämme ne Hiltonin narikkaan ja käymme lähikaupoissa ostamassa ne pirun puuttuvat postikortit. Onneksi siellä ei sentään ole turistihintoja. Sitten takaisin Hiltoniin ja viimeinen kokous.
Kokouksen jälkeen viimeiselle lounaalle (kuulostaa pahaenteiseltä), taksilla lentokentälle ja koneeseen. Ai niin, esimerkiksi litra Finlandiaa maksaa melkein 50,- Rooman lentokentälle, voi vääryys... Lento Brysseliin sujuu vallan hyvin ja nopeasti, mutta kun on aika poistua koneesta, on sopiva hetki havaita, että joku on vienyt Mikan olkalaukun käytävän lokerikosta. Tämä arpa ei voittanut, sitten yritetään löytää sitä ja Mika juoksentelee pitkin Brysselin lentokenttää virkailijalta toiselle. Eihän sitä sitten löydy, joten pakko on vain nousta jatkoyhteyskoneeseen yhtä laukkua köyhempänä.
Kello on jo reilu yksitoista kun ollaan takaisin kotomaassa. Ensimmäinen kerta kun näkee parikymmentämetrisen taksijonon lentoasemalla, mutta jono vetää varmasti nopeiten mitä on koskaan nähnyt taksijonon tekevän. Ja paluu Suomeen ei todellakaan ole yhtä inhottavaa kuin Sydneystä aikoinaan.
Seuraavana aamuna tulee vielä Mikalta tieto, että hänen laukkunsa on saapunut Suomeen.