ABC-7

7. retroturnaus

Pimeys vallitsee

Mainos

Taustaa

Heinäkuun alussa pelattiin seitsemäs retro-turnaus, jossa tällä kertaa kantavana ideana oli, että lähes kaikkia kirjaimia oli pakko käyttää. Tämän johdosta pakoista yleensä löytyi yksi tai useampi vähintäänkin hassu kortti, joka oli laitettu sinne ainoastaan, jotta kyseinen kirjain olisi saatu käyttöön.

Pelaajat, pakat ja sijoitukset

Kesäinen ajankohta ja hankalat pakanrakennussäännöt ehkä hieman verottivat pelaajamäärää, vaikka uhkauksia useilta tahoilta osallistua kisaan tuli enemmänkin. Loppujen lopuksi osallistujia oli kahdeksan kappaletta, joista jopa kolmella oli kokonaan musta horde-pakka! Selvästikin mustassa oli paras valikoima hassuja kirjaimia.

Pelejä oli vakiot 7 kierrosta, joten kaikki pääsivät pelaamaan toisiaan vastaan. Lukuunottamatta Juhan suvereenista hallintaa ja Paren pohjalla pysymistä pelit olivat hyvinkin tasaisia ja tiukkoja.

Sen lisäksi, että musta oli kovin suosittua, huomattavaa oli myös se, että kaikki pelasivat ököpakkoja, vaikka kyseessä ei ollut edes T0.

1. Juha GU+RB
Djinnit ja efreetit vauhdilla pöytään ja yli.

Yht. 14 pistettä

2. Hanna RG
Erhnamit, apinat, grilli ja boat iskivät vauhdilla

Yht. 10 pistettä, voitto Kallesta keskinäisessä

3. Kalle B
Mustaa hordea oli 30 ökön edestä, voitto toisista mustista mauttoman necratogin johdolla.

Yht. 10 pistettä

4. Jani BGR
Joskus se kolmas väri jäi kokonaan ilmestymättä, mutta olipahan x-kirjain ainakin käytössä.

Yht. 8 pistettä

5. Antti B
Toinen musta horde käytti hymneja petterien sijaan, mutta muutoin vähemmän loppuun höönätty kuin Kallen

Yht. 6 pistettä

6. Tane B
Ja kolmas musta

Yht. 4 pistettä, voitto Jassosta keskinäisessä

7. Jasso RWB
Tämän pakan erikoisuutena oli necropotence ja gerard's wisdom, jolla teoriassa olisi kerännyt oikein mukavan korttiylivoiman, jos olisi pärjännyt muiden pakkojen vauhdille.

Yht. 4 pistettä

8. Pare UW
Jumbosija tällä kertaa sinivalkealle pakalle, joka ei ollut edes nysväpermissioni, vaan horde. Päivän korttina giant albatross, homelands kunniaan!

Yht. 0 pistettä, lohdutukseksi paljon lappuja

Ottelut

Swiss draw, 2 points for victory, each match to 2 wins.
Round 1                 Round 2
 Kalle - Jani   2-0      Kalle - Tane   2-0
  Juha - Hanna  2-1       Juha - Antti  2-1
  Tane - Jaakko 2-0       Jani - Jaakko 2-0
 Antti - Pare   2-1      Hanna - Pare   2-0

Round 3                 Round 4
  Juha - Kalle  2-0       Juha - Jani   2-0
Jaakko - Pare   2-0       Tane - Pare   2-0
  Jani - Tane   2-1     Jaakko - Antti  2-0
 Hanna - Antti  2-1      Hanna - Kalle  2-0

Round 5                 Round 6
 Kalle - Antti  2-1      Kalle - Jaakko 2-0
 Hanna - Tane   2-1      Antti - Tane   2-1
  Jani - Pare   2-1       Juha - Pare   2-0
  Juha - Jaakko 2-0       Jani - Hanna  2-1

Round 7
 Kalle - Pare   2-0
  Juha - Tane   2-1
 Hanna - Jaakko 2-0
 Antti - Jani   2-0

Retro-sivu