3-Live-Bloodbowl 1.2

Uusittu 3-live-BB, versio 1.2. Viimeisin muutos 26.7.1998

Suurimmat muutokset


Yleistä

Alkusanat

3-live-BB on live-bloodbowlin kolmas versio. Tämä uusi versio on osittain hyvin poikkeava vanhaan versioon, jotta a) peli toimisi nopeammin b) olisi vähemmän muistettavaa c) peli olisi helpompi saada kasaan. Tämä edessäsi oleva versio on kolmannen version yksinkertaistettu versio.

Taustaa

Vuonna 2497 (vanhaa ajanlaskua) BB-liigaorganisaattori Karl Reaper sai tarpeekseen kohonneista kenttämaksuista ja joukkueiden heikosta motivaatiosta. Tämän takia hän matkusti kauas pohjoisille kaaoksen jättömaille, ja laskeutui täällä syvälle ikivanhoihin Skandinavian luoliin.

Täällä luolissa hän avuksi kutsumiensa demonien avulla louhi uudet luolat ja tarkensi bloodbowlin säännöt näihin tarkoituksiin paremmin sopiviksi. Kun kaikki oli valmista, oli aika jäädä odottamaan saapuvia joukkueita...

Ensimmäisen joukkueen saavuttua paikalle ja hakattuaan ja pelattuaan tovin Karl totesi, että Bloodbowl tarvitsi vielä hieman tarkennusta, ja niinpä hän teki nämä nykyiset opukset.

Johdanto

3-live-BB on simuloitu fantasiapallopeli, jossa kaksi joukkuetta yrittää tehdä mahdollisimman monta maalia peliajan puitteissa. Peli on äärimmäisen väkivaltainen luonteeltaan, mutta koska kyseessä on simuloitu peli, kaikki väkivaltaiset toimet simuloidaan kivipaperisakset-testeillä, lyhyesti KPS-haasteilla.

Toisin kuin vanhassa live-BB:ssä, tässä versiossa ensin loikitaan, sitten vasta mätetään. Lisäksi maassa makaavien potkiminen on paljon vapaampaa, mutta toisaalta kaatuminen ei välttämättä suoraan johda panssaritestiin.

Teatreaalisuus

Koska kyseessä on larp-tyylinen peli, jossa tarkoitus on saada peliin myös tunnelmaa, kaikkien simuloitujen tapahtumien näytteleminen on erittäin suositeltavaa, kunhan homma pysyy turvallisena. Lisäksi kaikkea on syytä larpata; avustajien huutaa kuin pahimmat kriitikot, toimia lekureina ja maageina, ja pelaajien öristä, äristä, huudella, psyykata, syödä kalusteita ja olla muutenkin "ingame".

Peli on luonteeltaan hieman fyysistä, joten hien nouseminen pintaan ei ole odottamatonta. Kuitenkin liiallista innostumista kannattaa varoa ettei tule oikeita loukkaantumisia. Vaarallista pelityyliä pelaavat voidaan heittää pois koko pelitapahtumasta tuomarin toimesta.

Varusteet

Kaikki varusteet on syytä tehdä vaahtomuovista, styroksista, pahvista ja muista pehmeistä aineista. Lätkä- tai jenkkifutissuojat ovat ehdottomasti kiellettyjä! Samoin pelin hengen ja autenttisuuden saavuttamiseksi mainos-t-paidat, siniset farkut, maastopuvut ja muut vastaavat asusteet on syytä jättää sivuun.

Panssari tehdään yleensä vaahtomuovista (makuualustat), jeesusteipistä (hopeinen ilmastointiteippi) ja styroksista. Piikikkäät polvi- ja olkasuojat, nyrkkiraudat ja kypärät ovat yleisiä. Jos pelaajalla on edes muutama suojakappale, hänet lasketaan panssaroiduiksi, muutoin hän on suojaton, ja pökertyy helpommin. Jos pelaajalla on paljon panssaria, eli suurin osa ulokkeista suojattu ja jonkinasteista keskiruumiin suojaa, tuomarit voivat päättää hänen olevan raskaasti panssaroitu, jolloin hän saa ylimääräistä suojaa iskuja vastaan.


Sekalaisia huomioita

Avustajat

Avustajat ovat satunnaisia lekureita, kriitikoita, lakimiehiä, cheerleadereita, hautamaageja ja muita erinäisiä avustajia, joita ilman joukkue ei tule toimeen. Heitä voi esittää yksi tai useampi katsoja, tai heidät kaikki voidaan vain kuvitella. Voidakseen kuitenkin välittömästi kumota rangaistuksen, ainakin yksi oikea avustaja on oltava, joka huomaa tapauksen ja tulee heti kitisemään tuomarille (ks. tuomarit).

Tuomarit

Pelitapahtumassa itse pelaajien lisäksi on oltava ainakin yksi muu henkilö: tuomari. Tuomari voi pukeutua selkeään mustavalko-raitaiseen paitaan, ja pilli ja keltainen ja punainen kortti taskussa helpottaa asioita. Jos tuomareita on useampia, yksi on päätuomari, joka vastaa pelikierroksista.

Yksinkertaisuuden vuoksi tuomareita ei pitäisi hakata. Jos joku välttämättä haluaa lyödä tuomaria, tällä on ominaisuus mättäjä ja kestävä (ihmistuomari), ja ellei pökerry, varmasti rankaisee pelaajaa punaisella kortilla. Jos tuomarille käy jotain, peli on katkolla kunnes saadaan uusi tilalle.

Tuomareiden sana on laki, ja he voivat jakaa pelaajille keltaisia ja punaisia tarpeen mukaan.

  • Keltainen kortti on syytä antaa, jos pelaaja yrittää kentälle salaisen aseen kanssa tai potkaisee palloa. Tämä heittää pelaajan pois seuraavaan pelikatkoon asti.
  • Punainen kortti heittää pelaajan pois loppupeliksi (tai no, harvemmin), ja se voidaan antaa salaisen aseen käytöstä (vasta pelijakson loputtua) tai yltiöpäisestä makaavan potkimisesta.
Kaikki rangaistukset ovat tuomarin harkinnan alaisina, ja varsinkin heikommalla olevaa joukkuetta ei ole syytä rangaista kuin äärimmäisissä tilanteissa.

Kun tuomari antaa kortin, joukkueiden avustajat voivat tulla kritisoimaan tätä. Jos he voittavat KPS-haasteen tuomaria vastaan, hänen on peruttava päätöksensä; avustaja onnistui muuttamaan hänen päätöksensä.

Pelin rakenne

  • Peli kestää kaksi (2) kahdeksan (8) pelikierroksen erää, ja tarvittaessa jatkoaika, joka on vastaava, mutta loppuu ensimmäisene maaliin.
  • Pelin ja jatkoajan aloittava arvotaan kolikonheitolla, voittajan valitessa, kumpi hyökkää ensin.
  • Puolustava joukkue potkaisee pallon hyökkääjille, kun molemmat ovat valmiina.
  • Kierroksen alussa on syytä huutaa kovaa, montako kierrosta on tätä erää jäljellä (2 kierrosta jäljellä, viimeinen kierros jne.)

Pallo

Pallo on hyvä tehdä jostain 30cm pituisesta vaahtomuovisylinteristä, joka jeesusteipillä teipataan soikion muotoiseksi. Lisähuomioina tuomareille ja muille avustajille:
  • Palloa ei tosiaan saa potkaista kuin aloituspotkun aikana. Jos joku sitä potkaisee, keltainen kortti syylliselle ja pallo vastustajajoukkueelle, jollekin satunnaiselle pelaajalle.
  • Aloituspotkussa peli aloitetaan, kun pallo on varmasti toisella kenttäpuoliskolla. Jos potku menee ulos tai on muutoin viallinen, pallo annetaan jollekin vastaanottavan joukkueen takakentän miehelle.
  • Jos pallo joutuu kentältä ulos, liikkumisvaihetta EI puhalleta poikki. Seuraavan heittovaiheen aikana joku tuomari tai avustaja potkaisee pallon kentälle, tähdäten yleensä kohti kentän keskiosaa. Koska potku tapahtuu heittovaiheessa, vain siepparit saavat liikkua.
  • Jos kentälle palautettu pallo tai pelaajan heittämä menee samantien ulos, se välittömästi palautetaan kentälle. Heittovaihe lopetetaan vasta, kun pallo on varmasti kentällä.

Kampanja

Pelaajat

Kampanjassa jokaisella (real-life) pelaajalla on oma hahmo, pelaaja, joka on ilmoitettava luomisen jälkeen kampanjan organisoijalle (tällä hetkellä allekirjoittanut). Hahmo luodaan pelaajat-osiossa olevillla ohjeilla, ja se voi välittömästi alkaa pelata.

Kaikista otteluista, joista kerätään kokemusta, on lähetettävä organisjoilla tiedot, sekä osallistuneet pelaajat ja heille jaettu kokemus (ks. alla). Organisoija kerää otteluista listan, josta voi katsella joukkueita ja pelaajia.

Pelaajalla voi olla monta hahmoa, mutta samaan peliin ei saa osallitus useammalla kokemusta keräävällä hahmolla, ellei edellinen kuole eikä sitä nostateta kalmoksi.

Kokemus

Jotta pelaajat kehittyisivät ja kaikilla olisi hauskaa, peleistä saa kokemusta, jonka avulla pelaajat oppivat uusia taitoja.
  • Jokaisesta pelistä saa automaattisesti kaksi (2) kokemusta, jos oli selvästikin pelissä (tuomarin päätös). Vain yhdelle hahmolle voi saada kokemusta yhdestä pelistä!
  • Molempien puolten paras hakkaaja (yhteispäätös) saa yhden (1) ylimääräistä kokemusta
  • Molempien puolten paras pallopelaaja (yhteispäätös, yleensä maalintekijä tai heittäjä) saa yhden (1) ylimääräistä kokemusta.
  • Molempien puolten symppis (vastustajat päättävät) saa yhden (1) ylimääräistä kokemusta. Symppis ei saa olla kumpikaan ylläolevista
  • Tuomarin päätöksellä hävinnyt joukkue voi saada 1-5 ylimääräistä symppispelaajaa (säälipisteitä), jos kerran olivat niin onnettomia.
  • Yksikään pelaaja ei voi saada yli kolmea (3) kokemusta pelistä
  • Saatu kokemus on käytettävä pelien välillä. Kokemuksella saa joko uuden taidon tai voi poistaa haitan, rajat ovat: 4,8,12,16,20,25,30,35... Tarkemmat käyttökohteet pelaajissa. Huomaa, että kokemus ei katoa minnekään, vaan taidot (hieman) kallituvat kunhan niitä on otettu muutama.
  • Kaikki kokemus ja pelattujen pelien määrä on ilmoitettava liigalistoihin.
  • Jos pelaaja pelasi täysin uudella hahmolla, voi hän heittää sen menemään pelin jälkeen ja sen sijaan siirtää kaksi (2) kokemusta joko kokonaan uudella hahmolleen tai jollekin vanhalle hahmolleen.
  • Jos pelaajan hahmo kuolee tai hän haluaa lopettaa sillä pelaamisen, voi hän siirtää puolet (pyöristys ylös) kokemuksesta joko jollekin toiselle vanhalle hahmolleen tai uudelle hahmolel, jonka tekee.
  • Tuomarina toiminut pelaaja saa 2 kokemusta siirrettäväksi jollekin pelaajahahmolleen.

3-live-BB versio 1.2, (c) Kalle Marjola 1998