AE Nostalgic Winter Tournament '99

Brief in English - Ottelutaulukko - Pakkoja - Mainos

Taustaa

Lauantaina 20.2.1999 pidettiin pienimuotoinen nostalginen MtG-skaba Kannelmäessä. Osallistujia oli kaikkiaan 12, joskin pari lopetti pari kierrosta ennen loppua, ja koko hommaan tuhraantui seitsemän tuntia.

Turnausformaattina oli "nostalginen" Type 1.5 (classic restricted), jossa normaalien kiellettyjen lappujen lisäksi oli kielletty kaikki expansiot Tempestistä lähtien. Pelit pelattiin swiss draw -systeemillä, joskin viimeisillä kierroksilla vastustajien allokointi kävi jo kohtalaisen hankalaksi, joten suuremmillakin piste-eroilla tuli lopussa pelattua. Jokaisesta voitetusta pelistä sai 2 pistettä, tasapelistä 1 per voitettu erä ennenkuin aika loppui, joskaan näin ei koskaan päässyt tapahtumaan. Kierroksia pelattiin yhteensä 8.

Pelaajat, pakat ja sijoitukset

Tässä listaus kaikista pelaajista sijoitusjärjestyksessä. Suluissa olevat pakkojen tyypit on aivan itse hatusta vedettyjä, eivätkä kenenkään antamia virallisia nimiä. Tarkempi lista käydyistä otteluista.
1. Juha (GBR Living Planes)
Juhan pakka oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä se perustui pelkästään siihen, että kaikki landit muutetaan ököiksi. Tämän jälkeen vastustajan maat tapetaan erilaisilla keinoilla ja kävellään yli omalla landikokoelmalla. Ja kaiken lisäksi pakka toimi, kukaan ei onnistunut tätä pakkaa voittamaan ainakaan kahta kertaa.

Yht. 16 pistettä

2. Jani (R Boltburn)
Bohmin pakassa olikin sitten parikymmentä erilaista pulttia, 4 sandstalkeria ja sekalaista polttoa. Vauhtia oli sen verran, että lähes kaikki paloivat ennenkuin kerkisivät saada Janin hengiltä. Tappiot tulivat vain Juhan Living Plane -pakkaa vastaan sekä Tanen punavalkoista pakkaa erittäin pitkässä ottelussa.

Yht. 12 pistettä

3. Kalle (U Denial)
Tämä pakka edusti kisan hitainta nysväpakkaa (joskin pelit eivät kauaa kestäneet), keräten kortti- ja landiylivoimaa seinien ja counterspellien takana, kunnes viimeisteli homman pakan ainoalla fireballilla tai parilla mahamotilla. Häviöt vain Juhaa vastaan (ankaran sideboardauksen jälkeen) sekä Bohmia, joka onnistui vikassa pelissä nostamaan pultin viimeisellä hetkellä. Kaikki muut kaatuivat suoraan 2-0.

Yht. 12 pistettä (häviö Janille keskinäisessä)

4. Pare (RB Necrodiscard)
Yllättävää kyllä, Paren pakka taisi olla kisojen ainoa, josta löytyi vakiona petterit, hymnit ja muut punamustan vakiokalusteet. Vaikka pakassa oli necrot, ne kuulemma katosivat sideboardiin lähes aina. Tehokkaat mustat pöpöt ja punainen grilli takasivat kuitenkin 4. sijan.

Yht. 10 pistettä

5. Tane (WR Tablet)
Tämä pakka sitten pisti riks ja poks kaiken ja hajoitti vastustajan pelin winter orbeilla. Jäi joko vastustajan alle tai tappoi vastustajan copper tableteilla tai jollain ököillä.

Yht. 10 pistettä (häviö Parelle)

6. Ville (RUW)
Tässä pakka sitten edusti sinisen, valkoisen ja punaisen perusvalikoimaa. Vastustaja tapettiin serendibeilla, emissaryilla tai pulteilla, joita kierrätettiin. Pakka erikoistui omien ököjen tappamiseen, jopa ennenkuin ne kaapattiin.

Yht. 8 pistettä

7. Tommi (R Goblin)
Tässä pakassa oli iso valikoima gobboja ja kasa pultteja ja kranaatit. Vauhtia ei ollut ihan samaa tasoa kuin Janin pulttivirityksessä, joten vähän hitaammat pakat yleensä kerkisivät päästä vauhtiin, joten 7. sija tänään.

Yht. 6 pistettä

8. Viljo (WB Purelace)
Ja päivän erikoispalkinto Viljolle, jolla pakka, joka perustuu siihen, saako Purelaceista tehtyä pakan. Valkoiset salamat, shieldwallit ja healing salvet yllättivät useat vastustajat, joten yllättävän hyvä sijoitus, vaikka Viljo lopettikin kuuden kierroksen jälkeen.

Yht. 6 pistettä (eräpisteiden mukaan)

8. mos (RG Critterburn)
Yllättävää kyllä, tämä oli ainoa kilpailun punavihreä pakka apinoineen. Yllättävää ehkä oli myös pakan pärjääminen, ainoastaan ensimmäisen kierroksen välitön Tanen yli jyrääminen oli hieno voitto.

Yht. 6 pistettä (tasoissa Viljon kanssa)

10. Vesse (UGB Land destruction)
Kisojen Asennemaiskispakka koostui pelkästään alpha-korteista ja sinkholet, icestormit ja psionic blastit moukaroivat vastustajia. Yllättävää kyllä, ensimmäisen setin spoilerit eivät tämän parempaan sijoitukseen auttaneet, voitot vain parista vastustajasta.

Yht. 4 pistettä

11. Katri (WB Pestilence)
Katrin pakka oli yritelmä tautipakasta, jota tukivat myös pommirotat ja serrat. Pakka taisi olla hieman liian hidas muita vastaan, voitto vain jumbosta.

Yht. 2 pistettä

12. J-P (RU)
J-P:n pakkaa en kerinnyt nähdä kertaakaan, edusti kuulemma sekalaista kokoelmaa vanhempia kortteja ja taisi olla aika pahasti eri luokassa kuin muut. Pari voitettua peliä oli päivän saldo ennenkuin J-P lopetti 6. kierroksen jälkeen.

Yht. 0 pistettä

Retro-sivu